Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Lionstoimintaa 70 vuotta Suomessa

Vuonna 2020 juhlitaan suomalaisen lionstoiminnan 70-vuotistaivalta ja Suomen Lions-liiton 60-vuotisjuhlaa. Suomi kuuluu 70 toimintavuoden jälkeen edelleen maailman aktiivisimpiin lionsmaihin. Suomi on maailman 13. ja Euroopan neljänneksi suurin jäsenmaa.

29.2020

− Lionstoiminta syntyi Suomessa hyvin hankalassa yhteiskuntapoliittisessa tilanteessa. On jo saavutus sinänsä, että olemme nousseet näin isoksi ja merkittäväksi toimijaksi, Suomen Lions-liiton toiminnanjohtaja Maarit Kuikka sanoi liiton kuvernöörineuvoston kokouksessa Oulussa 29.2.2020.

Suomi on tuhansien leijonien maa. Meillä on noin 22 000 leoa ja leijonaa. Juhlavuosi tuo esille kaikenlaisia leijonia ja leoja ja heidän monia tapojaan tehdä hyvää. Juhlavuotemme logokin on luotu leojen ja leijonien tekemistä piirroksista aiheesta ”Millainen leijona piilee sisälläni?”

− Juhlavuoden ilme nostaa esille leijonien ja leojen kirjon – olemme kaiken ikäisiä, oloisia ja näköisiä. Juhlavuoden ilmeen tekemiseen ovat osallistuneen eri vuosikymmeninä liittoon liittyneet jäsenet. Juuri sinunlainen mahtuu hyvin mukaan, logon suunnitellut designer Pekka Piippo kertoo.

− Meillä on tuhansia leijonia, jotka tekevät vapaaehtoistyötä ympäri Suomen, mutta edelleen on tuhansia ihmisiä, joita ei ole pyydetty mukaan toimintaan. Monilla olisi halu olla mukana vapaaehtoistyössä, mutta he eivät ole löytäneet kohdetta, missä sitä voisi tehdä. Lionstoimintaan pääsevät mukaan henkilöt, joilla on halua auttaa yhdessä ja tehdä hyvää, Kuikka muistuttaa.

Lionstoiminnan 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Suomen Lions-liitto, lionsklubit ja Lastenklinikoiden Kummit ovat käynnistäneet huomattavan yhteistyön, jonka tavoitteena on kerätä tärkeään tarkoitukseen lasten syöpätautien hoidon, hoitomenetelmien ja tutkimuksen kehittämiseksi vähintään 70 000 euroa. Suomen Lions-liitto on käynnistänyt myös Suomen Hiihtoliiton kanssa juhlavuoden kunniaksi Lasten Leijonahiihdot yhteistyön. Kampanjan tavoitteena on valtakunnallisesti kannustaa lapsia hiihtoladuille hiihtolomaviikoilla.

Tiedotusvälineiden edustajat voivat haastatella kokousviikonloppuna 28.-29.2. Suomen Lions-liiton puheenjohtajaa Aarne Kiviojaa ja liiton toiminnanjohtajaa Maarit Kuikkaa etukäteen sopien.

Lisätietoja: Suomen Lions-liiton toiminnanjohtaja Maarit Kuikka, maarit.kuikka@lions.fi, 040 580 2494.

Suomen Lions-liitto on valtakunnallinen kattojärjestö, jonka lionsklubit perustivat 24.10.1960 hoitamaan valtakunnallista yhteistyötä, maanlaajuisia kampanjoita ja tukemaan klubien toimintaa.

Liitto järjestää nuorisovaihtoa, kouluttaa ja valmentaa sekä vastaa Suomen lionsklubien kansallisista ja kansainvälisistä aktiviteeteista ja yhteistyöstä. Suomen Lions-liitto kuuluu kansainväliseen Lions Clubs International -järjestöön. Suomen Lions-liiton jäsenmäärä on noin 22 000.

Lions Clubs International on kansainvälinen palvelujärjestö. Siihen kuuluu yli 48 000 lionsklubia ja 1,4 miljoonaa jäsentä noin 210 maassa. Kansainvälinen päämaja on Oak Brookissa, Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa.