Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Syyskuun 2022 LION-viesti

Julkaistu:

Jakelu: kaikki Suomen lionit

Puheenjohtajalta

Kävin taas syksyn kullankaivuureissullani Lapissa. Nyt jäi kokematta sekä ruska että revontulet. Hiljaisuus teki silti hyvää.

Askel jatkuvan läsnäolon ulkopuolelle on Suomessa vielä mahdollista. Verkottomuuden aiheuttaman parin päivän ”digikrapulan” jälkeen en kaivannut uutisvirtaa, sähköpostitulvaa enkä 24/7 sähköistä läsnäoloa. Vastineena sain aikaa ajatella.

Tuota aikaa käytin myös oman leijonaroolini pohtimiseen. Minkälainen jäsen olen, mitä jäsenyydeltä kaipaan, mitä jäsenenä annan muille leijonille ja olenko täyttänyt palvelulupaukseni? Toki mietin paljon myös keinoja vahvistaa palveluamme saamalla toimintaan mukaan uusia jäseniä.

Toivon, että sinä löydät vastaavaa aikaa. Pohdinnan tuloksia voinet jakaa esimerkiksi klubisi arvokeskustelussa tai osallistumalla 22.9. kuukauden webinaariin, jonka aiheena on kansainvälinen jäsenyysaloite.

Hyvää ja värikästä syksyä,

Heikki Mäki

Viestintä

Kesän aikana on muodostettu jokaiselle piirille viestinnän WhatsApp-ryhmä. Ryhmän nimi on muotoa X-piirin viestintä 22-23. Ryhmän jäseninä ovat klubien tiedottajat, jotka ovat hyväksyneet liittymisen WhatsApp-ryhmään. Ryhmissä ovat myös piirien viestintävastaavat ja piirikuvernöörit, jotka ovat halunneet liittyä WhatsApp-ryhmään. Pyynnöstä (yksityisviesti ylläpitäjälle) voi jokainen ryhmän jäsen liittyä toiseen WhatsApp-ryhmään, tai vaikka kaikkein muiden piirien WhatsApp-ryhmiin. Toivon, että ryhmissä käydään kohteliasta, innostavaa, innostunutta, motivoivaa, rakentavaa ja sivistynyttä viestintäkeskustelua. Huomioidaan myös soveliaat viestitysajankohdat.

Tällä hetkellä piirien WhatsApp-ryhmissä on yhteensä 376 jäsentä.

Piirien viestintävastaavat kaudella 2022-2023:

Kerro liiton kotisivuilla klubisi tapahtumista

Jaa oma tarinasi klubisi toiminnasta tai itsestäsi lionina liiton kotisivuilla. Julkaisemme klubien tarinoita ja lionien esittelyjä liiton kotisivujen etusivulla, LION-lehdessä, uutiskirjeessä sekä liiton Facebook-tilillä.

Tekstin ja kuvan voit lähettää kotisivujen lomakkeen kautta https://www.lions.fi/jasenille/jasenyys/kerro-itsestasi-lionina/. Liitäthän mukaan myös valokuvan jpg-tiedostona.

Raimo Sillanpää

Markkinointi

Muistathan, että kansainvälisiltä sivuiltamme löytyy runsaasti suomen- ja ruotsinkielistä materiaalia hyödynnettäväksi. Esimerkiksi oheiset esitteet klubiaktiviteettien yhteydessä yleisölle jaettavaksi.

https://www.lionsclubs.org/fi/v2/resource/download/118584081
https://www.lionsclubs.org/fi/v2/resource/download/97216965

Jäsenhankintaesite: https://www.lions.fi/site/assets/files/4061/haitariesite_suomi_h.pdf

Onko lionstoiminta houkuttelevaa uusille jäsenille?

Lions 2030 -strategiatyö on täydessä vauhdissa. Klubien arvokeskustelut ovat käynnistyneet ja ensimmäiset saamamme palautteet ovat oikein positiivisia. Keskustelun teemat koskettavat kaikkia klubeja. On tärkeää pohtia klubin roolia ja tavoitteita omassa ympäristössään. Presidentit valmennetaan arvokeskusteluihin piireittäin ja kaikki materiaalit ovat saatavissa strategiakotisivuiltamme. (Linkki?) Arvokeskustelut toivotaan käytäväksi syys-lokakuun aikana.

Syys-lokakuun aikana järjestetään myös piirien ja toimialojen etätyöpajat, joissa pohditaan liiton ja piirien toiminnan nykytilaa ja kehittämiskohteita, jotta pystyisimme palvelemaan klubeja ja jäseniämme paremmin.

Rovaniemen KVN-kokouksen työpajoissa keskusteltiin innostuneesti lionstoiminnan kahdesta ydinkysymyksestä. Miksi olemme? Ja mitä tahdomme? Kuvernöörineuvosto myös vahvisti toimintaympäristön tilannekuvan:

• Toimintaympäristömme on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti
• Lionstoiminnan tulee pysyä ajassa ja kulkea muutoksen edellä
• Lionstoiminnan tulee rakentaa yhteiskunnallista luottamusta polarisoituvassa ja moniarvoistuvassa maailmassa
• Väestörakenteen muutos vaikuttaa jäsenistöömme
• Odotukset hyväntekeväisyystoiminnalle ja yksilön ajankäytölle ovat muutoksessa

Viime LION-viestissä esitimme väitteen "lionstoiminnan tavoitteet ovat minulle selvät". Vastaajista 91% oli osittain tai täysin samaa mieltä väitteen kanssa. Sen sijaan väitteestä

"lionstoiminta on houkuttelevaa uusille jäsenille", oli 62% vastaajista osittain tai täysin eri mieltä. Tämä tulos osoittaa, että viestimme ei tavoita kohderyhmiämme ja kaikkien meidän tulee liiton puheenjohtajan teeman mukaisesti kertoa toiminnastamme julkisuuskuvamme vahvistamiseksi.

Tämän kuukauden kysymyksemme käsittelevät yhteistyötä ja kumppanuuksia. Kerro meille näkemyksesi - vastaa ja vaikuta!

Oletko kertonut leotoiminnasta lähipiiri nuorille?

Leot ovat lionstoiminnan oma nuorisoaktiviteetti 12-30-vuotiaille. Lue lisää Suomen leotoiminnasta Suomen Leojen nettisivuilta www.leo-clubs.fi

Anna lähipiirisi nuorille mahdollisuus päästä osaksi mahtavaa porukkaa!

Leojen mainosvideo

KiTeNet – kampanja Seinäjoella

Kutsumme kaikki Seinäjoen kaupungin alakoulujen oppilaiden vanhemmat yhteiseen vanhempainiltaan 22.9.2022. Tilaisuuden teemana on Lasten turvallinen oppimisympäristö ja turvataidot netinkäytössä. Ilta on osa Seinäjoen perusopetuksen hyvinvoinnin teemavuotta. Kutsun mukana jaamme oppilaiden vanhemmille KiTeNet – oppaan ja tietoa Lions-toiminnasta.

Seinäjoen alueella toimivat yhdeksän Lions-klubia perustivat kaudella 2020-2021 Seinäjoen Leijonat yhteistyöelimen, jonka tarkoituksena on lisätä klubien välistä yhteistyötä. Yhdeksi yhteistyön kohteeksi otettiin lapset ja nuoret. KiTeNet-hanke sopi hyvin suunnitelmiin.

Klubeille esiteltiin hankesuunnitelma, jonka kohteena ovat kaikki Seinäjoen alakoulujen oppilaiden vanhemmat. Kullakin koululla on oma vastuuklubi sekä klubin KiTeNet-vastuuhenkilö.

Perusopetuksen johtajan mukaan KiTeNet-kampanja tukee hyvin kaupungin omia tavoitteita.

Kouluille viedään vanhempainiltakutsut, jotka jaetaan oppilaiden vanhemmille. Lisäksi KiTeNet-vastaava esittelee koulun edustajalle mahdollisuutta koulukohtaisten vanhempainiltojen järjestämiseen.

Tavoitteenamme on, että yhteistyö koulujen kanssa jatkuu useampivuotisena.

Erkki Muilu
LC Nurmo/Lakeus
Seinäjoen Leijonat puh.joht.

Seinäjoen alueella toimiva LC Ylistaro järjesti vanhempainillan jo elokuussa. Ohessa sitaatti palautteesta:

”Vanhempainillan ohjelmassa Ari Kekarainen hyödynsi kampanjan yhteistä materiaalia. Saimme tutustua esityksen aikana KiTeNet –toiminnan teemoihin: ohjataan lapsia terveeseen itsensä suojelemiseen, opastetaan toisen oikeuksia kunnioittavaan ja rikokset tunnistavaan nettikäyttäytymiseen, tunnistetaan mahdolliset digiriippuvuuden tunnusmerkit sekä tuetaan vahvasti lasten ja heidän vanhempiensa yhteyttä. Esitysmateriaali oli selkeää ja herätteli hyvin vanhempia aiheeseen. Esitetty noin 15 min video oli erinomainen. Koulunjohtajana koin, että vanhempainilta oli onnistunut. Se vahvisti vanhemmuutta sekä lisäsi vanhempien tietoa ja tietoisuutta heidän tärkeästä mediakasvattajan roolistaan. Olen varma, että useilla vanhemmilla vahvistui tunne ja osaaminen keskustelevan ilmapiirin luomisessa omien lasten kanssa toimiessa.”

Henna Malila koulunjohtaja Kirja-Matin koulu

Alueellisten lionjohtajien koulutusinstituutti (RLLI) 2023

Alueellisten lionjohtajien koulutusinstituutin työpaja järjestetään 11.-12.2.2023 Jyväskylässä. Instituutti järjestetään hybridimuotoisena, eli ennen ja jälkeen työpajaa on etäluentoja ja työpajaviikonlopun aikana keskitytään taitoasioiden harjoitteluun. Kurssin tavoitteena on myös tutustua uusiin leijonaystäviin iloisissa ja kehittävissä tunnelmissa. Lue lisää.

Kokeneempien lionjohtajien koulutusinstituutti (ALLI - Advanced Lions Leadership Institute) 2023

Kokeneempien lionjohtajien koulutusinstituutti järjestetään Oslossa, Norjassa 12.-14.5.2023. Instituutissa on englannin-, suomen-, ranskan- ja italiankieliset luokat. Lue lisää.

Katastrofirahasto

Itsestäänselvyyksiä ei ole. Tänään kaikki voi olla hyvin, mutta huomenna kaikki onkin toisin. Katastrofi voi tapahtua missä vain ja milloin vain, myös meillä Suomessa. Miten me leijonat silloin toimimme? Meillä on onneksi olemassa katastrofirahasto. Jotta pystymme reagoimaan nopeasti, meidän on hyvä kartuttaa katastrofitiliä vuosittain. Pienikin summa on hyväksi, eikä ylärajaa ole. Meillä on useampi tapa toimia. Lue lisää

https://www.lions.fi/toiminta/lahjoita/tue-lahjoittamalla/

Kiitos tuestasi! Yhdessä me pystymme!

Pirkko Vihavainen, Alert-ryhmän puheenjohtaja

Arne Ritari-säätiö

Uusi toimintakausi on alkanut ja ARS on valmiina palvelemaan jäsenistöä.

Tällä kaudella piirien ARS-toimikuntapuheenjohtajina toimivat:

A Mikko Torkkeli
B Reijo Stedt
C Ritva Kajaala
D Juha Hersta
E Timo Ikkala
F Jarmo Hietala
G Mikko Kauranen
H Pentti Päivinen
I Matti Teiska
K Jukka Varis
L Maaret Ihme
M Vesa Kynnysmaa
N Annina Kuusiniemi
O Matti Kojo

Tavoitatte heidät parhaiten sähköpostilla: etunimi.sukunimi@ar-saatio.fi

Nettisivumme löytyvät osoitteesta: https://www.lions.fi/arne-ritari-saatio/

Käykää tutustumassa!

New Voices

LCI pyytää piirikuvernöörejä lähettämään Uusia ääniä ‑tarinat 1. marraskuuta mennessä. Tarinoita kuitenkin kerätään vuoden ympäri. Tarinoiden lähettämisestä muistutetaan neljännesvuosittain.

Nimitetyt uudet äänet eli New Voices piirinkoordinaattorit kertovat tarinansa ja etsivät tapoja jakaa viestinsä puhuvat julkisesti ja palvelevat roolimalleina. Pyrkivät yhdessä klubien ja piirien kanssa vahvistamaan ja osallistamaan jäsenkantaa sekä kannustavat ja mentoroivat muita, jotta he ottavat vastaan johtotehtäviä.

Ketkä voivat olla Uusia ääniä? Maailman kaikkien piirien moninaiset ja innovatiiviset lionit ja leot, jotka saavat voimaa Lions Internationalista!

he, joilla on jaettavana inspiroiva tarina tai kokemus
he, joilla on jaettavana uusi tai innovatiivinen idea
he, joilla ei vielä ole ollut mahdollisuutta johtaa
he, jotka uskovat tehtäväämme ja haluavat ottaa muita mukaan

Piiri- ja klubihallinnon jaosto:

newvoices@lionsclubs.org sekä osoitteessa https://www.lionsclubs.org/newvoices

Facebook ryhmät: Lions New Voices https://www.facebook.com/groups/lionsnewvoices

More Lions New Voices Europe https://www.facebook.com/groups/lionsnewvoiceseurope

sekä

Lions New Voices Finland -sivut https://www.facebook.com/lionsnewvoicesfinland

Instagram: lions_newvoicesfinland

LIITY keskusteluun ja LÄHETÄ kuvia tarinoineen.

Marika Haapanen

Elämisentaitoja Lions Quest

Kaudella 2022–23 ovat Elämisentaitoja Lions Quest -peruskoulutus ja -liikuntaseurakoulutus tarjolla jälleen jokaisessa piirissä. Kauden uutuutena ovat ruotsinkieliset peruskoulutukset Helsingissä (24.-25.10.2022), Vaasassa (13.-14.2.2023) ja Espoossa (13.-14.4.2023).

Kouluttajinamme toimivat opettajat Marika Ainoa, Johanna Arho-Forsblom ja Sirpa Kannisto.

Toiveenamme on, että klubit vievät tietoa Quest-koulutuksista omille lähiverkostoilleen ja kustantavat koulutuksiin osallistumisia mahdollisuuksiensa mukaan. Peruskoulutuksen osallistumismaksu on 410 euroa (sis. alv) ja liikuntaseurakoulutukseen pääsee mukaan 248 eurolla (sis. alv).

Koulutuskalenterimme, lisätiedot koulutuksista ja ilmoittautumislomake löytyvät nettisivuiltamme www.lionsquest.fi

Quest-tiedusteluihin vastaavat mielellään piirien Quest-puheenjohtajat ja LQ-koulutussihteeri. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.lionsquest.fi/yhteystiedot

Elämisentaidot keskiössä joka päivä

Elämisentaitoja Lions Quest -koulutustiimi
Mari Koivisto

Lionsklubit Nenäpäiväkeräyksessä

Lionsklubien ja Nenäpäivän yhteistyö on vuosien ajan ollut tärkeässä osassa ja auttanut kymmeniä tuhansia lapsia ympäri maailmaa. Vaikka Nenäpäivä-säätiön ja Lions-liiton välinen sopimus ei enää olekaan voimassa, voi jokainen klubi osallistua oman päätöksensä pohjalta.

Vuonna 2021 Nenäpäivälle kerätyillä varoilla autettiin kaikkien heikoimmassa asemassa olevia lapsia, lasten perheitä sekä heidän yhteisöjään kehittyvissä maissa Afrikassa, Aasiassa sekä Etelä-Amerikassa. Koronapandemian keskelläkin tuettiin lasten mahdollisuutta parempaan elämään. Jotta tärkeä työ voi jatkua, apuanne tarvitaan edelleen!

Miten leijonat voivat osallistua Nenäpäivään?

Käteislahjoitusten keräämisestä lippaiden kanssa on luovuttu Nenäpäivän osalta viime vuonna keräysluvan vaihtuessa. Lipaskeräysten sijaan muunlaisten Nenäpäivä-tempausten järjestäminen on leijonien asiantuntemuksella sekä hauskaa että helppoa. Tapahtumista ja termpauksista voi mielellään vinkata Yle Radio Suomen aluetoimituksille. He ovat kiinnostuneita Nenäpäivä-tempauksista ympäri Suomen.

Keräys voi olla mitä tahansa: Esimerkkeinä perhetapahtumat, myyjäiset , hyväntekeväisyyskonsertteja, kävelykierrokset. Toimintaan voi hyvin miettiä sellaisia muotoja, jotka piristävät yhteisöllisyyttä paikallisesti ja tuovat apua kauas Nenäpäivän kautta. Osallistua voi juuri omalla tavallaan, ja pienelläkin panoksella voi saada leijonille myönteistä näkyvyyttä.

Neniä voi ostaa ja myydä niitä eteenpäin. Tilaukset voi tehdä osoitteessa: nenapaiva.fi/kauppa.

Varsinaista Nenäpäivää vietetään perjantaina 11.11.2022, jolloin on aika lausua yhdessä kiitos ja antaa hyvän kiertää maailman lasten parhaaksi.

Lisätietoa kampanjasta: nenapaiva.fi

PDG Reijo Stedt ja lion Tauno Laine

Lions – Nenäpäivä yhteistyö