Orkester Norden
Orkester Norden on 1990-luvun alussa perustettu pohjoismaisten nuorten soittajien sinfoniaorkesteri, joka antaa nuorille tilaisuuden oppia maailmankuulujen kapellimestarien johdolla. Orkesteritoiminnan päärahoittaja on Pohjoismainen ministerineuvosto.
Orkester Norden on kapellimestari Esa-Pekka Salosen ja Ruotsin Lions-järjestön vuonna 1993 perustama nuoriso-orkesteri, jonka kotipaikka vaihtelee Pohjoismaiden sisällä. Orkesteri kotipaikka on 2019–2024 Lahdessa, jossa yhteistyötä tehdään Lahden kaupungin kulttuuripalvelujen kanssa.
kulttuurituottaja
Henna Keihäs
henna.keihas@lahti.fi
p. 050 383 6551
www.orkesternorden.com
Orkester Nordeniin saapui vuonna 2022 yhteensä 174 hakemusta. Näistä hakijoista valittiin maaliskuun alussa noin 70 hengen orkesteri tulevalle kesälle. Vuoden 2022 soittajahaku oli avoinna 2.12.2021–25.2.2022. Lisätietoja kesän 2022 ohjelmasta Orkesteriin voivat hakea 15–26 -vuotiaat nuoret muusikot. Hakijan täytyy olla Pohjoismaiden tai Baltian maan kansalainen tai hänen täytyy opiskella jossain musiikkioppilaitoksessa näissä maissa. Tulevan kesän aikataulua voi seurata osoitteesta www.orkesternorden.com. |
Sidan senast uppdaterad 1.9.2022