Aktuella nyheter
-
Leijonien pyörä-tempaus Sastamalassa sai hymyn huulille
Publicerat:Sastamalassa sijaitsevan Marttilan koulun pihamaalla oli keskiviikkoiltana kevätjuhlan jälkeen iloinen ja odottava tunnelma. Koulun kentälle parkkeeratusta autosta purettiin ulos upouusia polkupyöriä, joita lahjoitettiin joukolle ukrainalaislapsia.
-
LION 3/2023: Auta lasta, auta perhettä -keräyksiä Hyvän Päivänä
Publicerat:Ensi syksyn Hyvän Päivän valtakunnallisena teemana on järjestää Auta lasta, auta perhettä -keräyksiä.
-
LION 3/23: Kansainvälinen palvelupalkinto Iisalmeen
Publicerat:Kansainvälinen järjestön palveluaktiviteettitoimikunta on myöntänyt Kindness Matter -palvelupalkinnon LC Iisalmelle kauden 2021-2022 aktiviteetistaan Turvallisesti koulutielle. Palkittuja klubeja oli yhteensä 30, joista kahdeksan on Euroopasta.
-
LION 3/23 ilmestyi
Publicerat:Kauden viimeinen LION-lehti 3/23 jaetaan tänään jäsenille postilaatikkoon tai viimeistään lähipäivinä.
-
LION 3/23: Tule mukaan Orkester Nordenin juhlavuoteen
Publicerat:Orkester Norden juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Juhlakonsertti järjestetään Lahden Sibeliustalolla 8.8. klo 19.00. Konsertin kapellimestarina näemme nuoren lupauksen Tabita Berglundin.
-
Tavataan Narinkkatorilla 12.8.2023
Publicerat:Suomalaisen lionstoiminnan vuosipäivän kunniaksi esittelemme jälleen upeaa toimintaamme iloisessa ja näkyvässä leijonanluolassa, jonka pystytämme tänä vuonna Narinkkatorille Kampin keskuksen eteen.
-
Kerätään yhdessä Nenäpäivä-kampanjaan
Publicerat:Tänä vuonna käärimme hihat yhdessä maailman lasten puolesta, kun Suomen Lions-liitto on mukana Nenäpäivä-kampanjan virallisena kumppanina.
-
Tule tutustumaan Ympäristöleijonien toimintaan
Publicerat:Ympäristöleijonat esittäytyy 25.5.2023 kello 18.00 alkavassa webinaarissa.
-
Joulukorttien kuvituksesta kilpailu
Publicerat:Suomen Lions-liiton tämän vuoden joulukortteille etsitään uudet kuvat kilpailulla. Liiton kumppanina on Taideyhdistys Elo ry, jonka jäsenet pääsevät luomaan uusia Hyvän mielen joulukortteja, joilla toivotetaan kortin saajalle iloa, valoa ja hyvää joulumieltä.
-
Me olemme Lions International
Publicerat:Kaksi historiallista brändiä, Lions Clubs International ja Lions Clubs International Foundation -säätiö LCIF yhdistyvät yhden "sateenvarjon" alle Lions Internationaliksi.
-
Tuleva kansainvälinen presidentti vierailee Suomessa
Publicerat:Maailman suurimman palveluklubijärjestön Lions Clubs Internationalin tuleva 106. kansainvälinen presidentti Dr. Patti Hill Kanadan Edmontonista vierailee puolisonsa lion Greg Holmesin kanssa 7.−11. kesäkuuta Suomessa.
-
Iloista vappua!
Publicerat:Suomen Lions-liiton toimisto toivottaa kaikille lioneille, leoille ja yhteistyökumppaneille mukavaa vappua! Olemme jälleen tavoitettavissa tiistaina 2.5.
-
Ärrän Ämmä-kampanjasta 6590 euroa KiTeNetille
Publicerat:Tänään meillä oli ilo ja kunnia olla vastaanottamassa R-kioskin Ämmä-kampanjasta kertynyttä hyväntekeväisyyslahjoitussummaa, joka oli huikeat 6 590 euroa! ❤
-
Tule mukaan Suomen merkityksellisin auttaja -webinaarin
Publicerat:Tule kuulemaan ja keskustelemaan Suomen Lions-liiton vuosikokoukselle esitettävästä Lions 2030 Strategiasta webinaariin 2.5. klo 18 .
-
Ärrän hyväntekeväisyyskampanja loppusuoralla
Publicerat:R-kioskin Ämmä-aamiainen aloittaa päivän rohkeasti ja tekee myös hyvää täydellä sydämellä. ❤️ Ärrä lahjoittaa 5 senttiä jokaisesta kampanjan aikana myydystä kahvi ja leipä -kombosta valtakunnalliseen Suomen Lions-liiton Kiusaamisesta terveeseen nettikäytökseen (KiTeNet) -kampanjaan.
-
LION 2/23: Nuorisovaihdossa lähes kaikki kohdemaat mukana ohjelmassa
Publicerat:Tänä kesänä Suomesta lionien nuorisovaihdon kautta lähtee maailmalle 83 nuorta. Kaikki kohdemaat ovat koronatauon jälkeen mukana ohjelmassa Japania lukuun ottamatta.
-
LION 2/23: Orkester Norden viettää juhlavuottaan
Publicerat:Orkester Nordenin kesän leirin ja konserttikiertueen valmistelut ovat jo loppusuoralla. Luvassa on erittäin mielenkiintoinen kokoonpano nuoria muusikoita ja heitä ohjaavia ammattilaisia.
-
Iloista pääsiäistä!
Publicerat:Suomen Lions-liitto toivottaa kaikille lioneille ja leoille perheineen oikein hyvää pääsiäistä.🐣
-
Rauhanjulistepaketit tilattavissa verkkokaupassa
Publicerat:Nyt on hyvä aika alkaa valmistautua ensi kauden rauhanjulistekilpailuun. Rauhanjulistekilpailupaketit ovat saapuneet lionsverkkokauppaan.
-
LION 2/23: Terveyskävelyviikko koittaa toukokuussa
Publicerat:Onko talven jäljiltä kunto kasvanut, vai liikunta jäänyt vähiin ja sohva tullut tutuksi? Ei haittaa, kevät antaa tarmoa ulkoiluun ja kävely on mukavan kevyttä liikuntaa.