Tule tutustumaan lionstoimintaan
Suomalaisen lionstoiminnan vuosipäivää vietetään vuosittain 14.8. Vuonna 2025 on myös erityistä syytä juhlaan, koska suomalainen lionstoiminta täytti elokuussa 75 vuotta.
Vuosipäivän ympärillä tapahtumia järjestettiin 16.8. pääkaupunkiseudun Mauno Koiviston aukion tapahtuman lisäksi ainakin Jyväskylän Keljonkeskuksessa, Hyvinkään torilla ja Oulussa Ainolanpuistossa 16.8. sekä Rovaniemellä Wanhoilla markkinoilla 15.-17.8. Myös Tampereen Hämeenpuiston Puistofiestassa 3.8. avattiin Kutsu Lioniksi -kampanjan toinen kausi.
Kampanjahuippu kestää Hyvän Päivään 8.10. saakka ja monet piirit ja klubit ovat vielä liikkeellä erilaisin tapahtumin ja tempauksin ympäri Suomen.
Tapahtumissa on mahdollista tutustua moniin tapoihimme tehdä hyvää. Paikallisissa leijonanluolissa kannattaa käydä tutustumassa tänä vuonna jo 75 vuotta Suomessa toimineeseen lionstoimintaan.
Lionstoiminta on vapaaehtoista palvelutyötä ja siihen voi kuulua jokainen, jonka sydän sykkii auttamisen halua. Kansainvälinen järjestö muodostuu lionsklubeista, joita on yli 200 maassa. Järjestöön kuuluuu noin 1,4 miljoonaa lionia. Suomessa on noin 750 klubia ja niissä noin 16 000 jäsentä.
Lionien perusajatus on palvella avun tarpeessa olevia ihmisiä paikallisesti tai kansainvälisesti. Palvelutyölle on valittu painopisteet, joita ovat näkökyky, diabetes, nälkä, lapsuusiän syöpä, ympäristö, nuoriso, hätäapu, humanitaarinen apu sekä mielenterveys ja hyvinvointi.
Esittelypisteillä voit keskustella yleisen lionstoiminnan lisäksi esimerkiksi lionsklubien tunnetuimmasta aktiviteetista nuorisovaihdosta, koulutusohjelma Lions Questistä, ympäristöleijonien toiminnasta, pohjoismaisesta nuoriso-orkesteri Orkester Nordenistä ja nuorten leotoiminnasta.
Ensimmäinen suomalainen lionsklubi LC Helsinki-Helsingfors perustettiin 14.8.1950.
|
Tiesitkö, että Suomi kuuluu maailman aktiivisimpiin lionsmaihin? Suomi on maailman 13. ja Euroopan neljänneksi suurin jäsenmaa.
Sidan senast uppdaterad 1.9.2025