Muurimäki Leena
LC Kurikka/Jennyt
s. 10.11.1945 Seinäjoki
k. 6.8.2024 Kurikka

Lions ClubKurikka/Jennyjen jäsen, teologian maisteri, lehtori Leena-Sisko Muurimäki o.s. Peura kuoli Kurikan terveysasemalla äkilliseen sairauskohtaukseen 6.8.2024, 78-vuotiaana. Hän oli syntynyt Seinäjoella 10.11.1945.
Leena Muurimäki ehti olla klubimme jäsenenä 20 vuotta. Hän liittyi Lions Club Kurikka/Jennyihin 2003 ja toimi klubin presidenttinä 2012-2013. Leena muistetaan aktiivisena, hymyilevänä ja hyväntuulisen leijonana. Hän oli luottamustehtäviensä ansiosta tärkeä yhdysside seurakuntaan ja diakoniatyöhön, jonka kanssa klubillemme on vakiintunutta yhteistoimintaa. Jennyt ovat jo vuosikymmenen ajan auttaneet diakoniatoimistoa joulupussi-lahjoituksissa talkootöissä ja keräämällä lahjoitettavaa kurikkalaisilta ns. ostoskärrykeräyksellä. Leena muisti myös henkilökohtaisesti vuosittain yhtä kurikkalaista pikkutyttöä erikoislahjalla, nukkevauvalla, jonka vaatteet ja muut varusteet hän itse valmisti käsityönä taidolla ja rakkaudella.
Leena Muurimäki hoiti vuosikymmenten ajan luottamustehtäviä Kurikan seurakunnassa. Hän toimi kirkkovaltuustossa ja -neuvostossa, nuorisotyön johtokunnassa, tiedotustoimikunnassa, lähetystyön johtokunnassa ja aikuistyön vastuuryhmässä. Hän teki vapaaehtoistyötä Suomen lähetysseurassa, seurakunnan myyjäisissä ja talkoissa.
Kirkkovaltuutettuna Leena Muurimäki oli liki 30 vuotta vuosien 1979 ja 2022 välillä ja kirkkoneuvoston jäsenenä useita jaksoja, viimeksi kymmenvuotiskauden vuoteen 2020 saakka. Nuorisotyön johtokuntaan hän kuului koko 1980-luvun ajan. Leena muistetaan seurakunnassa aktiivisena tapahtumien järjestäjänä, joka erityisen mielellään oli mukana myyjäisissä ja avusti keittiötöissä. Leena toimi myös Kurikan kotiseutuyhdistyksessä ja museolla sekä senioriopettajien yhdistyksessä.
Työuransa Leena Muurimäki teki Kurikan lukion opettajana. Saatuaan valkolakin Seinäjoen tyttölyseosta hän aloitti teologian opinnot Helsingin yliopistossa ja työskenteli opiskeluaikanaan kesäteologina useissa seurakunnissa Suomessa ja Ruotsissa. Maisteriksi valmistuttuaan hän palasi syntymäseudulleen Etelä-Pohjanmaalle ja asettui vakituisesti Kurikkaan, jossa teki 35 lukuvuoden mittaisen uran lukion uskonnon ja psykologian lehtorina. Koulun piiristä hän löysi myös puolison, rehtori Erkki Muurimäen, jonka kanssa yhteistä taivalta kertyi lähes 25 vuotta ennen puolison kuolemaa. Leena jäi eläkkeelle uskonnon ja psykologian vanhemman lehtorin virasta vuonna 2010.
Hänen lähipiiriinsä kuuluivat veli ja veljen perhe, eläkevuosina erityisesti veljen lapset, jotka kaikki pitivät häntä kumminaan ja viihtyivät hänen seurassaan. Hänen lempipaikkojaan oli saarimökki Virroilla, jossa lähipiiri kokoontui kesäisin. Ulkomailla Japani oli Leenalle erityisen mieluinen matkakohde.