Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Tule mukaan elämänpelastustalkoisiin

Julkaistu:

Planeettamme tarvitsee apuasi! 


Yksi asia on vaikeaa maailmassa ilman puhdasta vettä. Elämä. 

Sen pelastamisessa juuri sinä olet tärkeä. Elämä tarvitsee sinua. 

Lähde mukaan ideoimaan aktiviteetteja puhtaiden vesien puolesta.

Suomen Lions-liitto on käynnistänyt ympäristöministeriön tuella Leijonat puhtaiden vesin puolesta -hankkeen. Sen päätavoitteina ovat nykyistä puhtaampi Itämeri ja sisävedet sekä lasten, nuorten ja aikuisten lisääntynyt ymmärrys ja vastuunotto vesistämme. Ympäristöministeriö näkee leijonaverkostossa suuren potentiaalin toimia vesien suojelemiseksi. Hanke on siksi nimetty hallituksen kärkihankkeeksi.

Hanke etenee työnimellä Leijonat puhtaiden vesien puolesta. Hankkeen sivusto aukeaa lokakuun aikana.

Kansainvälinen presidenttimme Gudrun Yngvadottir innostui ja lupautui Suomessa käydessään projektin suojelijaksi ja globaaliksi viestinviejäksi.

Toteutamme projektissa kaikille Suomen leijonille suunnatun aktiviteettikilpailun ja -kiihdyttämön kahdesti vuosien 2018–2020 aikana. 

Aktiviteettikilpailuissa Suomen leijonat ideoivat ja toteuttavat vesien puhtautta parantavia aktiviteetteja ilman rajoja: Itämerellä, sisävesistöissä ja yhteistyössä myös muiden kuin leijonien kanssa.

Täräytämme ensimmäisen kilpailun käyntiin nyt lokakuussa kolmessa sarjassa:

  1. Mitä me leijonat voimme tehdä omissa yhteisössämme puhtaan veden puolesta?
  2. Mitä me leijonat voimme tehdä koulujen ja muiden oppilaitosten kanssa puhtaan veden puolesta?
  3. Mitä me leijonat voimme tehdä muiden yhteistyötahojen (kunnat, yritykset jne.) kanssa puhtaan veden puolesta?

Jokaisesta kilpailusarjasta parhaat ideat valitaan jatkosparraukseen. Yhtenä mahtavana palkintona jatkoon valituille on mahdollisuus viilata ja höylätä ideoita terävimpään terään ulkopuolisten huippuasiantuntijoiden kanssa. Pukeudu avoimeen mieleen, ota kurssi päättäväisesti tulevaisuuteen ja aseta katse horisontin taakse - tässä kilpailussa taivas ei ole rajana.

Loistavaa, että lähes kaikki piirit ovat jo liittyneet ennakkotoimena Itämeri-haasteeseen (http://www.itamerihaaste.net/). Leijonat puhtaiden vesien puolesta -hanke tarjoaa konkreettisen tavan olla mukana haasteessa. Laita aktiviteetti-ideoita poreilemaan jo nyt ja lähde joukolla vesien pelastustoimiin! Voit nimittäin osallistua kilpailuun jo meneillään olevalla aktiviteetilla.

Lähetämme tarkemmat kilpailuohjeet lokakuussa. Tulemme mieluusti esittelemään projektia piirien tapahtumiin. Mikään paikka Suomessa ei ole meille liian kaukana. Ottakaa siis reippaasti kontaktia meihin.

Tule rohkeasti mukaan elämänpelastustalkoisiin. Eiköhän näytetä innostavaa esimerkkiä myös muiden maiden leijonille. Me Suomen leijonat palvelemme isolla sydämellä ja se mikä tulee sydämestä, osuu sydämeen.

Leijonat ja puhdas Itämeri -projektin puolesta myötärannan iloiset kiisket

Karoliina Vilander

Project Manager   

0440 900 912 

karoliina.vilander@lions.fi

PDG Tiitus Tuohikorpi

Project Founder

0400 615 833

tiitus.tuohikorpi@lions.fi

 

ZC Mika Pirttivaara

Project Founder

050 433 5803 

mika.pirttivaara@lions.fi                                                     

Kaikki yllä mainitut kiisket tavoitat kertaheitolla osoitteesta puhtaatvedet@lions.fi.         

Ympäristöministeriö on rahoittanut hanketta ja se toteuttaa osaltaan Suomen vesienhoidon ja merenhoidon toimenpideohjelmia, joissa esitetään toimet vesien hyvän tilan saavuttamiseksi. Lisäksi hanke toteuttaa hallituksen Kiertotalouden läpimurto ja puhtaat ratkaisut käyttöön -kärkihanketta.

Kuva: Tiitus Tuohikorpi