Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Punainen Sulka -keräyksen päätösjuhla Hyvän Päivänä

Julkaistu:
Hyvän Päivän -juhla 8.10 Lahden Sibeliustalolla on samalla myös Punaisen Sulan päätösjuhla, jossa muistetaan myös kaikkia niitä klubeja ja lioneita, jotka osallistuivat tämänkertaiseen keräykseen.

Hyvän Päivän -juhlassa julkistetaan perinteisesti myös kuluvan vuoden valtakunnallinen Vuoden Hyväntekijä sekä palkitaan lionien oma Vuoden Hyväntekijä. Valtakunnallisen tunnustuksen jakaa viime vuoden hyväntekijä, laulaja-lauluntekijä Juha Tapio, joka on toiminut merkittävänä julkisena tukena Punainen Sulka 2017 -kampanjassa.

Tarjolla on myös monipuolista ohjelmaa. Juhlassa esiintyvät muun muassa sulkalähettiläät Juha Tapio, Esa Ruuttunen ja Päivi Mäkinen. Mukana ovat myös olympiavoittajat Sami Jauhojärvi ja Toni Piispanen sekä 22-vuotias taikuri Eetu Lampi.

Suomessa vieraileva LCIF:n puheenjohtaja Bob Corlew osallistuu myös tilaisuuteen.

Ohjelma

Ovet avautuvat yleisölle klo 12 ja sulkeutuvat klo 20

Buffet-lounas on tarjolla klo 12 – 14.30
Jukka Rintalan muotishow Metsähallissa klo 13 – 14
PuSu-palkintojen jakoa Metsähallissa klo 14 – 14.30
Arpojen myyntiä Metsähallissa klo 12.30 – 15 & väliajalla
Rintalan Pop Up –myymälä Metsähallissa klo 12 – 18
Baari auki Metsähallissa klo 12 – 15 & väliaika & 18
Pääjuhla isossa salissa klo 15 – 18, sisältää noin ½ h väliajan

Paikkojen varaus

Lähetä sähköpostilla heimo.potinkara(at)lions.fi yhteystietosi ja haluamasi paikkalippujen määrä sekä tiedot buffet-lounaalle osallistumisesta (ruokailijoiden määrä, erityisruokavaliot). Heimo vastaa sähköpostilla lähettämällä pankkitilin numeron, viitenumeron ja maksettavan summan: paikkalippujen määrä x 20 € + postimaksu 2 €. Kun olet maksanut maksun, Heimo vahvistaa paikat ja postittaa liput. Lähellä ko. päivää varatut liput saa ovelta. 


Kuva: Sami Lettojärvi