Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

LCIF-viikkoa juhlitaan valokuvauskilpailulla

Julkaistu:
Lions Club Internationalin perustajaa Melvin Jonesia kunnioitetaan 13. tammikuuta hänen syntymänsä 142. vuosipäivän johdosta, ja olemme todella innoissamme voidessamme juhlia maailman kaikkien lionien kanssa.
Tänä vuonna haluamme juhlia lionina olemisen merkitystä Kampanja 100:n aikana järjestämällä Melvin Jones -valokuvakilpailun LCIF-viikolla. Olen innoissani voidessani antaa sinulle lionjohtajana ensikatsauksen kilpailuun. 

• Kilpailu järjestetään 22. lokakuuta – 31. joulukuuta 2020
• Äänestyksen ja osallistumisen määräaika on 31. joulukuuta 2020 klo 11:59 pm (Yhdysvaltain keskistä aikaa)
• Voittajien nimet julkistetaan 17. tammikuuta 2021.
  
Osallistu kilpailuun 
Vain yksi osallistuminen henkilöä kohti. Voit osallistua lähettämälläsi valokuvalla vain yhteen kolmesta kategoriasta (osallistuminen ei edellytä ostoksen tai lahjoituksen tekemistä). Kolme voittajaa saa ilmaisen henkilökohtaisen ilmoittautumisen ja liput Melvin Jones lounaalle Montrealissa, Quebecissä järjestettävään Lions Club Internationalin 103. vuosikokoukseen. 


Perheenjäsenet, ystävät ja muut lionit voivat äänestää suosikkivalokuvaansa siirryttyään osoitteeseen https://gleam.io/g/WrR9g

Melvin Jonesin sanoin: ”Et voi päästä kovin pitkälle ennen kuin aloitat tekemään jotain jonkun toisen puolesta.” Lion-ystävät: kiitos tuestanne. Alkakoon tämän vuoden LCIF-viikko mitä loistavimmalla tavalla! 

Ystävällisin terveisin
Gudrun Yngvadottir
Puheenjohtaja, Lions Clubs Internationalin säätiö 

Huomaa: Valokuvakilpailun sivulla oleva sisältö on saatavilla vain englanniksi. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa haittaa. Voit myös ottaa yhteyttä kansainväliseen järjestöön osoitteessa lcifmarketing@lionsclubs.org, jos sinulla on kysyttävää.