Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Kevään Sävelet -konsertit siirtyvät syksylle

Julkaistu:
Suomen hallituksen koronavirustilanteeseen liittyviin suosituksiin ja kehoituksiin perustuen kaikki Kevään Sävelet -konsertit siirretään ensi syksylle.

Konsertteja oli tarkoitus järjestää Kuopiossa, Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Turussa maalis-huhtikuun aikana.

Maan hallitus on suosittanut muun muassa perumaan yli 500 hengen tilaisuudet, arvioimaan muiden kokoontumisten järjestämistä sekä rajoittamaan vapaa-ajan harrastetoimintaa.

Konserttipäivät tulevat sijoittumaan lokakuussa vietettävän lionstoiminnan Hyvän Päivän lähelle.

Mikäli olet jo ostanut lipun tuleviin konsertteihin, säilytä lippu ja seuraa tiedotusta tulevista 

konserttiajankohdista. Halutessasi saat myös rahat takaisin lunastamastasi lipusta.

Lisätietoja: Kumppanuusjohtaja Veikko Teerioja, veikko.teerioja@gmail.com ja kummikampanjapäälliköiltä https://kummit.fi/lions.