Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Auta naapuria turvallisesti korona-aikana

Julkaistu:

Naapuriavulle ei ole selkeää kanavaa tai ohjeistusta, joka korostuu etenkin nyt korona-aikana. Suomessa on tarve avun nykyistä selkeämmälle koordinaatiolle, jotta se tapahtuu turvallisesti. 

Vakavan koronan riskiryhmiin kuuluu yli miljoona suomalaista. Noin 870 000 heistä on yli 70-vuotiaita. 

Eläkeliiton helmikuussa tekemän tutkimuksen mukaan 65 % kotona asuvista iäkkäistä olisi tarvinnut enemmän apua päivittäisiin toimintoihinsa ja lääkehoitonsa toteuttamiseen jo ennen koronaa. Nyt kotona asuvien iäkkäiden selviytyminen vaikeutuu eristäytymisen vuoksi ja lääkehoidon turvallisuus uhkaa vaarantua. 

On myös tärkeää saada korona-apua tarvitsevat ja sitä tarjoavat kohtaamaan. Parhaat edellytykset avun alueelliseen koordinaatioon on kunnilla. 

Naapuriapua annetaan kuntien koordinoiman avun lisäksi muun muassa sosiaalisen median kanavien, seurakuntien, järjestöjen ja Nappi Naapuri -palvelun kautta. Ongelmana tällä hetkellä on se, että avun tarvitsijat eivät välttämättä löydä tai kehtaa pyytää apua. Moni avuntarvitsija ei käytä sujuvasti nettiä eivätkä kauempana asuvat omaisetkaan tiedä, mistä toisen paikkakunnan avun löytää.

SPEK toteutti maaliskuussa kyselyn naapuriavusta sitä antaville tai harkitseville organisaatioille. Tulosten perusteella moni naapuriapua tavanomaisissa olosuhteissa tarjoavista ihmisistä kuuluu riskiryhmiin, joten tarvitaan uusia naapuriavun toimijoita. Kyselystä käy myös ilmi, että naapuriavun tarjoaminen ja vastaanottaminen on toistaiseksi ollut pirstaleista. Naapuriavun sisältö vaihtelee laajasti ja naapuriapuun liittyy paljon turvallisuuteen ja maksamiseen liittyviä huolia.

SPEK julkaisi yhteistyössä Eläkeliiton kanssa ohjeet naapuriavun antamisesta turvallisemmin kuntien, seurakuntien, järjestöjen ja apua tarjoavien ihmisten käyttöön. Ohjeissa on huomioitu koronatilanteen lisäksi riskiryhmien asumisturvallisuus laajemminkin. Ohjeet on tarkistettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.

Naapuriapua voi olla kauppa-avun lisäksi autettavan paloturvallisuuden varmistaminen, jotta vältytään pelastustoimen tarpeettomalta kuormittumiselta tai yksinäiselle tärkeän lemmikin vieminen hoitoon.