Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Nenäpäivä-säätiö kutsuu lionsklubit mukaan Nenäpäivä-keräykseen

Julkaistu:

Lionsklubien ja Nenäpäivän yhteistyö on muodostunut jo perinteeksi, vaikka Nenäpäivä-säätiön ja Lions-liiton välinen sopimus ei enää olekaan voimassa. Jokainen klubi osallistuu oman päätöksensä pohjalta. 

Keräyksen ansiosta on autettu kymmeniä tuhansia lapsia ja saatu monia vaikuttavia asioita aikaan. Nenäpäivä luottaa jälleen leijonien apuun, jotta tärkeä työ jatkuu poikkeustilanteesta huolimatta. 

Koronapandemian vuoksi lapset ympäri maailman ovat entistä heikommassa asemassa ja tuelle ja turvalle on juuri nyt suuri tarve. Viime vuoden Nenäpäivä-varoin onnistuttiin auttamaan yli puolta miljoonaa lasta: esimerkiksi noin 15 000 lasta sai rokotuksen tappavia tauteja vastaan ja yli 25 000 tyttöä oppi puolustamaan omia oikeuksiaan. Tänä vuonna työ jatkuu ja on entistä tärkeämpää, sillä pandemian vuoksi muun muassa lasten koulunkäynti on vaikeutunut monilla alueilla ympäri maailmaa. 

Miten leijonat voivat osallistua Nenäpäivään?

Nenäpäivä-keräyksen järjestäminen on leijonien asiantuntemuksella sekä hauskaa että helppoa. Keräys voi olla mitä tahansa: lipaskeräystä, hyväntekeväisyyskävelyitä, sökö-turnauksia tai sitten Nenäpäivän viettoa lähimmäisten kesken kotikatsomossa. Osallistua voi juuri omalla tavallaan, ja pienelläkin panoksella voi saada leijonille myönteistä näkyvyyttä.

Nenäpäivä-säätiö muistuttaa kaikkia leijonia turvallisuudesta, johon pitää kiinnittää tänä vuonna erityistä huomiota keräystä suunnitellessa. 

Nenäpäivä-kampanja alkaa 29.10. järjestettävällä Rauhan ja rakkauden -konsertilla, jossa kuullaan 60-luvun kappaleita Tapiola Sinfoniettan säestäminä. Varsinaista Nenäpäivää vietetään perjantaina 13.11, jolloin epäonni käännetään maailman lasten onneksi. Molemmat ohjelmat näkyvät suorana Ylen TV1-kanavalla, jolloin toivottavasti kaikki leijonat ovat mukana menossa ainakin kotikatsomoissa! 

Lipaskeräyksen voi järjestää koska vain kampanja-ajalla 29.10 - 15.11. Jos on mahdollista järjestää lipaskeräys tai muu tempaus vain muutamana päivänä, hyviä ajankohtia ovat 30.10., 13.11. ja 14.11. 

Materiaalitilaukset ja lisätiedot tuttuun tapaan täältä: nenäpäivä.fi/leijonat

Lisätietoa kampanjasta: nenäpäivä.fi  

Reijo Stedt                                                                   Tauno Laine

PDG                                                                               Lion

Lions – Nenäpäivä yhteistyö                                 Lions – Nenäpäivä yhteistyö