Ansioituneita lioneita palkittiin
‒ Jäsenistä on kova kilpailu ja meidän tulee kirkastaa tuotteemme. Kolmannelle sektorille on kysyntää projekteissa, jotka jäsenet tuntevat omakseen.
Hän muistutti puheenvuorossaan, ettei jäsenmäärän laskusuuntaa tule pitää niin ihmeellisenä asiana. Olemme jo lähteneet ennakkoluulottomasti liikkeelle uusien jäsenten hankintaan: meillä on haku päällä.
Kansainvälisen järjestön tervehdyksen toi varapresidentti Gudrun Yngvadottir.
‒ Tämänkaltaiset vuosikokoukset ovat erityinen mahdollisuus kaikille lioneille. Me juhlimme menestyksiä, me opimme ja saamme uutta informaatiota ja motivaatiota. Suunnittelemme tulevaisuutta ja valitsemme uusia johtajia.
Yngvadottir muistutti puheenvuorossaan, että jos autamme lionsklubeja kasvamaan ja voimistumaan, niin kasvamme itsekin. Jos suunnittelemme asiat hyvin, näemme enemmän menestystä. Suunnittelu merkitsee ajattelua ennen toimintaa. Laatu on hyvin tärkeää ja tarkoittaa asioiden tekemistä hyvin.
‒ Lionsklubit ovat ja ovat aina olleet paikka, jossa horisontit kohtaavat. Pyydän lioneita kaikkialla saavuttamaan horisontin rajan, työskentelemään kovemmin ja uneksimaan suuremmin kuin olemme koskaan tehneet aiemmin.
Jos autamme lionsklubeja kasvamaan ja voimistumaan, niin kasvamme itsekin.
Oulun kaupungin tervehdyksen toi kaupunginhallituksen jäsen, lion Jarmo Husso. Hän muistutti puheenvuorossaan, että lionien tunnetuin tuote, Punainen Sulka -keräys on tuonut vuodesta 1972 alkaen yhteensä 25 miljoonaa euroa hyvään tarkoitukseen. Viimeisimmän keräyksen kohdalla Oulun seudulle tuli sitä kautta 55 000 euroa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
Myös leojen tervehdyksessa leo-presidentti Clara Nilsson muistutti nuorten merkityksestä lioneille ja kehotti lioneja ottamaan leoja rohkeasti mukaan toimintaan.
‒ Leoissa on teidän tulevaisuus, Nilsson painotti.
Leijonailtamat jatkuivat 70-luvun teemalla ja ja illan esiintyjinä toimi TT Big Band ja discokuningas Marko Lämsä.
Palkitut
Avajaisissa palkittiin samalla ansioituneita leijonia.
Presidential Award myönnettiin CC Erkki Honkalalle, LC Peräseinäjoki, PDCC Matti Tieksolalle, LC Oulunsalo, ID-e, PCC Heimo Potinkaralle, LC Lahti/Laune ja LQ-CD Raija Forsille, LC Ylivieska/Savisilta
Leadership Award myönnettiin VCC Pirkko Vihavaiselle, LC Juva/Luonteri, lion Marja-Leena Turuselle, LC Helsinki/Aurora, PDG Torsti V Koskiselle, LC Helsinki/Metsälä, lion Vieno Jantuselle, LC Hämeenlinna/Liinut ja lion Taisto Jantuselle, LC Tuulos.
Nuorisovaihdon Top 10 myönnettiin YCEC Matti Kärnälle, LC Ylistaro
International Presidents Certificate of Appreciation myönnettiin DC Thorleif Johanssonille, LC Vantaankoski-Vandaforsen, lion Jari Salonen, LC Riihimäki ja PCC Jari Rytköselle, LC Uurainen.
Kotimainen liiton III –ruusukkeen ansiomerkki myönnettiin PCC Seppo Söderholmille, LC Lappeenranta/Raja, PCC Asko Merilälle, LC Utajärvi,· PCC Tuomo Holopaiselle, LC Helsinki/Vuosaari ja PCC Jari Rytköselle, LC Uurainen.
Punainen sulka -keräyksen 3 sulan ansiomerkki myönnettiin PDCC Matti Tieksolalle, LC Oulunsalo, PID Harri Ala-Kuljulle, LC Espoo/Keskus, lion Jaakko Harjumäelle, LC Mänttä/Ilves, PDG Reino Laineelle, LC Somero, lion Aimo Silventoiselle, LC Lahti/Laune, PDG Reima Mäkelälle, LC Tampere/Kaakinmaa, PDG Bo Lindbergille, LC Parainen-Pargas, lion Thorleif Johanssonille, LC Vantaankoski-Vandaforsen, PDG Veikko Teeriojalle, LC Helsinki/Kruunuhaka ja lion Tauno Laineelle, LC Espoo/Olari
Kahden tähden Leo -ansiomerkki myönnettiin Leohallituksen puheenjohtaja Clara Nilssonille.
Liiton ansiotähti myönnettiin DC Kalevi Nummijärville, LC Karvia.
PIP Tae-Sup Leen palkinto myönnettiin LC Toholampi/Tohottarille.
Ympäristöteko paikkakunnan parhaaksi -kiertopalkinto kunniakirjoineen myönnettiin LC Keminmaalle.
Arne Ritari -säätiön I-ruusukkeen ansiomerkki myönnettiin DG Olavi Vesaselle LC Jämsänseutu, DG Jaakko Passiselle, LC Nurmo/Lakeus, Seppo Saarelalle, LC Oulu/Myllyoja-Haapalehto ja Esa Ruuskaselle LC Savonlinna/Sääminki.
II-ruusukkeen ansiomerkki myönnettiin Hilkka Paloniemelle, LC Kuusamo/Pohjanakat ja Erkki Iso-Markulle LC Vilppula.
III-ruusukkeen ansiomerkki myönnettiin PDG Jukka Uusitalolle.
Arne Ritari -säätiön ardessin välilehden kuvasuunnittelukilpailun voittajat olivat taitelija Juha Maijala, lähettäjä LC Huittinen ja taitelija Tuula Kuusisto, LC Vilppula.
Lions-ritariksi nro 2000 lyötiin pääsihteeri Maarit Kuikka.
Anna-Kaisa Jansson
Sivua päivitetty viimeksi 8.6.2018