Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Talkoot Utrankoskella

Julkaistu: , Kategoria: Tarinoita leijonista

Liityin lionsklubiin noin kolme vuotta sitten, ajatuksenani olla tekemässä yhdessä jotain hyvää. Olla mukana talkoohengessä. Välittää lähimmäisistäni ilman varauksia.

Nyt kun rajoituksetkin ovat jo hieman vapautuneet on saatu nauttia yhdessä tekemisestä. Seuraavassa kerron eräästä sellaisesta.

Utrankoskien kutukivikoiden kunnostuksessa oli talkoolaisia mukavasti paikalla, taisi olla jopa kuuden eri klubin talkoolaisia. Meiltä oli viisi leijonaa. Janne Raassina LC Kontiolahdesta oli pääarkkitehtinä antamasssa ohjeita ja neuvomassa mitä tehdään ja miten.

Töitä tehtiin koko päivä. Aloitettiin noin kello 9.00 ja viimeiset läksi noin kello 17.00. Mukavaa oli ja valmista tuli, vaikka heti alkuunsa oli pieni vastoinkäyminen kun saarelle menevien siltojen ensimmäisen sillan muutama lankku petti. Sekin saatiin yhdessätuumin sukkelaan korjattua, leijonahenki oli vahvasti paikalla.

Sulo sukkelanapoikana hankki puutavaraa ja krojausmiehet teki tehtävänsä. Mukava seurata, kun on pystyvää porukkaa ja kaikki puhaltaa samaan hiileen. Välillä juotiin nokipannukahvit, syötiin grillimakkarat ja voileipiä, omenoitakin oli tarjolla. Hienoa, kun hommat luistaa näin hyvin.

Alkulämmittelyjen jälkeen työ sujui todellä hyvin. Yleinen ilmapiiri oli positiivinen ja saarissa kulkijoille mainostetttiin tapahtumaa kertomalla, että leijonat on asialla. Vastaanotto oli poikkeuksetta positiivinen ja loi miellyttäävää hyväksynnän ilmapiiriä. Saatiin hyvää palautetta.

Myös talkoolaiset oli iloisia ja tyytyväisiä yhteiseen tekemiseen. Kiitos kaikille mukana olleille.

teksti: Heikki Piiroinen, presidentti, LC Joensuu