Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Kaikilla on oikeus unelmoida

Julkaistu: , Kategoria: Jäsenet

Liput liehuvat lapsille tänään 20. marraskuuta, kun vietetään kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää. Tänä vuonna Lapsen oikeuksien päivä on ensimmäistä kertaa vakiintunut liputuspäivä. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin New Yorkissa 20.11.1989.

Lapset ja nuoret ovat leijonien tärkeä palvelutoiminnan ja varainhankinnan kohderyhmä. Vapaaehtoistyötä tehdään monella rintamalla sen eteen, että kaikilla lapsilla olisi mahdollisuus hyvään ja turvalliseen elämään. Tavoitteena on myös tukea nuoria itsenäisyyteen ja oman elämän hallintaan.

Jokaisella lapsella on oikeus tulevaisuuteen. Tänä vuonna #SaaUnelmoida-kampanja kannustaa lapsia ja nuoria unelmoimaan sekä tavoittelemaan itsensä näköistä tulevaisuutta. Myös leijonien tavoitteena on luovuttaa isänmaa onnellisempana nouseville sukupolville.

Lue lisää kampanjasta.