Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Hannukainen Toivo

LC Karvia
s. 25.12.1934
k. 30.11.2019

Toivo Hannukainen oli syntynyt Laatokan Karjalassa Hiitolassa. Sotien syttyessä perheen evakkotaival kulki monen kunnan kautta Karviaan, josta tuli perheen pysyvä kotipaikka.

Toivo teki elämäntyönsä Karvian Osuuskaupan palveluksessa toimien myymälänhoitajana Karviankylässä ja Sarassa sekä Siikaisten Osk:n hallipäällikkönä eläkkeelle siirtymiseen saakka.

LC Karvian jäseneksi Toivo kutsuttiin vuonna 1977, ja siitä alkoi pitkä 100 % leijonaura yhdessä puolisonsa Anjan tukemana. Klubissa yksimielinen toteamus on ollut, että Toivo oli sen toimeliain jäsen. Hän oli moninkertainen klubivirkailija, ehtymätön ideoija, aktiviteettien vetäjä ja tarinoiden kertoja. Lohkon pj:na hän oli 2000-2001. Ansioitunut jäsen palkittiin mm. MJF-jäsenyydellä ja Lions ritarin arvolla.

Toivolle kunnia-asia oli työ sotaveteraanien hyväksi, ja harrastuksista tärkeitä olivat toiminta Karjala-seurassa, reserviläistoiminta, seurakuntatyö ja valokuvaus. Toivoa jäivät kaipaamaan puoliso ja lapset perheineen sekä ystävät ja leijonayhteisö.