Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Kurri Seppo

LC Mellilä
s. 24.12.1938 Kurkijoki
k. 6.10.2016

LC Mellilän tavoitti suruviesti, jonka mukaan lionsveljemme Seppo Kurri oli nukkunut pois pitkällisen sairauden uuvuttamana 6.10.2016. Seppo oli syntynyt jouluaattona 24.12.1938 Kurkijoella.

Sota muutti perheen elämän ja mutkien kautta uusi kotipaikka löytyi Mellilästä. Armeijan jälkeen Seppo alkoi viljellä kotitilaansa, vaikka oma elämä ja uusi työ vei nuoren perheen Turkuun. Siellä Seppo aloitti työnsä Valli-Autossa, josta vuosia myöhemmin siirtyi Huolintakeskukselle. Sen jälkeen hän siirtyi Fordille, jossa oli eläkkeelle asti.

Vapaa-aikaongelmia perheellä ei ollut, sillä työt kotitilalla sekä harrastuksensa mökki Kustavissa, meri ja kalastus, saaristo, Lapin ruskamatkat sekä kirjat pitivät perheen kiireisenä. Sepolla oli aina sydän kotona Mellilässä. Ja Mellilän klubia Seppo halusi aina edustaa. Myös viimeinen leposija on Mellilän kirkkomaan povessa.

Klubin toiminnassa Seppo oli rauhallinen, eikä koska tyrkyttänyt mielipiteitään. Klubitehtävät olivat aina huolella valmisteltuja. Samaa harkitsevuutta Seppo perheensä mukaan harrasti myös kotioloissa.

Seppoa jäivät kaipaamaan klubiveljien lisäksi puoliso ja lapset useammassakin sukupolvessa. Sepon viimeistä matkaa saattelivat edellisten lisäksi laaja ystäväjoukko ja vanhat työkaverit Valli-Auton ajoilta asti.