Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Simola Pentti Paavali

LC Tammela
s. 15.8.1922
k. 20.1.2018

1922‒2018

Agrologi – talousneuvos Pentti Simola kuoli 20. tammikuuta muutaman kuukauden sairastettuaan. Hän oli 95 -vuotias ja syntynyt Tammelassa 15. elokuuta 1922.

Lapsuutensa Pentti Simola vietti Tammelan Talpian kyläyhteisössä, jota hän kutsui henkiseksi kodikseen.

Hän valmistui agrologiksi Mustialan maamiesopistosta v.1949.

Työuransa Simola teki pankinjohtajana OP-pankkiryhmän eri toimipisteissä. Pentti Simola oli arvostettu ja pidetty pankinjohtaja.

Eläkepäiviään Simola siirtyi viettämään Tammelaan, jossa hänet tunnettiin aktiivisena toimijana eri järjestöjen luottamustehtävissä. Lions Club ja Tammelan Sotaveteraanit ry:n toiminta olivat hänen sydäntään lähellä. Hän on ollut perustamassa useita lions-clubeja eri puolelle Suomea, mm. Alastarolle, Kuusamoon ja Urjalaan. Hänen aloitteestaan perustettu Lions Club Tammela on yksi Pentti Simolan kummiklubeista. Ansioistaan leijonatyössä hänelle on myönnetty Lions-ritarin arvo. Tammelan Sotaveteraanit ry:n puheenjohtajana hän toimi vuosina 1982-1994.

Sotavuosien urhoollisuudesta ja siviilielämän ansioista Pentti Simolalle on myönnetty lukuisia

ansiomitaleita ja kunniamerkkejä.

Veteraanien kanssa toimien hän osasi kuunnella ja kaverin jeesaaminen meni kaiken muun edelle. Usein käytetty sanonta Kaveria ei jätetä kuvasi hyvin hänen luonnettaan.

Pentti Simola on ollut myös perustamassa Tammelan Sotaveteraanit ry:n Sotaveteraanimuseota 1991 sekä vieläkin toimivaa Veteraanikuoroa vuonna 1992.

Sotaveteraanityö, lionstoiminta, sukututkimus, filatelia, kuorolaulu ja varsinkin kalastus tarjosivat Simolalle tavan irrottautua arjen kiireistä.

Mukavaa kuultavaa ovat olleet Pentti Simolan usein tarkkoihin muistikuviin perustuvat kalareissut Kuusamon järvillä, kokemukset vuosikymmenten osuuspankkityöstä tai sotaveteraanin muistot kenttätykistörykmentti 3:sta, joka oli ollut JR 2:n tukipatterina etulinjassa Syvärillä. Parasta oli Pentti Simolan seurallisuus ja huumori, joiden kautta Pentin muisto elää kaikkien hänet tunteneiden mielissä.

Penttiä jäävät kaipaamaan kaksi poikaa perheineen sekä laaja ystäväpiiri Tammelassa ja muualla.


Seppo Jokinen