Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Savola Pekka

LC Naantali
s.24.3.1933
k. 4.3.2018

Veli Pekka Savola oli LC Naantalin pitkäaikaisimpia jäseniä. Hänet kutsuttiin klubin jäseneksi vuonna 1965. Hän toimi aktiivisesti klubin kaikissa tehtävissä. Presidenttinä hän oli vuosina 1974-75. Insinööriksi valmistuttuaan hän tuli Juurikassokeri Oy:n palvelukseen ja toimi tehtaan käyttöpäällikkönä eläkkeelle siirtymiseen asti.

Työnsä ohella veli Pekalla oli useita luottamustehtäviä Naantalin kaupungissa ja eri yhteisöissä, kuten säästöpankissa, vesilaitoksessa ja puhelinosuuskunnassa. Urheilu oli lähellä Pekan sydäntä. Naantalin Löylyn riveissä hän vaikutti niin urheilijana, toimitsijana kuin hallintomiehenäkin. Eläkkeelle jäätyään hän toimi Naantalin Senioreissa. Terveyden heiketessä veli Pekka halusi jäädä pois klubin toiminnasta, jolloin LC Naantali kutsui hänet kunnialeijonaksi.

Pekka oli luonteeltaan rehti, hyväntuulinen ja asioihin positiivisesti suhtautuva ihminen. Pekan ja Marjon yhteinen taival jatkui lähes 60 vuoden ajan. Pekkaa kaipaamaan jäivät lady Marjo, lapset perheineen sekä ystäväpiiri.