Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Nevalainen Pauli

LC Jämsä/Himos
s. 24.12.1926
k. 10.9.2018


Lions Club Jämsä Himoksen perustajajäsen Pauli Nevalainen kuoli 91-vuotiaana 10.9 2018. Hän ennätti olla mukana lionstoiminnassa yli 30 vuotta. Pauli oli klubin vanhin veli ja itseoikeutettu isähahmo. Melvin jones- jäsenyys hänelle myönnettiin vuonna 2016.

Pauli osallistui mielellään kaikkiin aktiviteetteihin. Erityisesti palveluaktiviteetit olivat lähellä hänen ajatusmaailmaansa. Klubin ruskaretkillä hän oli mukana vielä aivan viime vuosina.

Päivätyönsä Pauli Nevalainen teki valokuvaajana. Hän perusti oman valokuvausliikkeen Jämsänkoskelle vuonna 1957 ja jäi perheyrityksestä eläkkeelle 1991. Valokuvaamista hän jatkoi kuitenkin kuolemaansa asti. Valtion taiteilijaeläke myönnettiin hänelle 1996.

Pauli oli aktiivisesti mukana monissa yhteiskunnallisissa asioissa kuten Jämsänkosken Seurakunnan luottamustehtävissä ja Suomen Valokuvaajain Liiton hallituksessa. Pauli oli myös sotaveteraani ja osallistui aktiivisesti liiton toimintaan.

Paulia jäivät kaipaamaan lähinnä lapset ja lastenlapset perheineen sekä laaja sukulaisten, ystävien ja klubiveljien joukko.