Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Lepistö Martti

LC Espoo/Leppävaara

s. 7.10.1945
k. 17.4.2019

Martti Lepistö syntyi Helsingissä 7.10.1945 viipurilaisperheeseen - viipurilaisuus olikin hänelle tärkeä asia läpi elämän. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Karjalan Yhteiskoulusta 1965 ja valmistui ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta 1970.

Työuransa hän teki lehti- ja mainosalalla myynnin johtotehtävissä. Pisimpään hän työskenteli Yhtyneissä Kuvalehdissä. Viimeiset työvuotensa 1995-2005 hän toimi yksityisyrittäjänä.

Ensitapaaminen tulevan puolison, Eevan kanssa tapahtui vuonna 1966 kotirapussa Honkatiellä ja häitä vietettiin 1969, yhteistä avioliittoa kertyi melkein 50 vuotta. Muita isoja asioita Martin elämässä olivat lasten syntymät: kaksospojat 1972 ja tytär 1979.

Espoon Lintuvaaraan perhe muutti 1973, samassa talossa Martti asui kuolemaansa asti. Martti hankki saaren Hiittisistä 1978 ja mökistä tuli hänelle erittäin rakas paikka. Perhe vietti kaikki kesät ja lukemattomat viikonloput saaressa. Martti kuoli mökillään tapaturmaisesti 17.4.2019.

Vapaaehtoistyö oli Martille tärkeää ja iso osa hänen vapaa-aikaansa. Koska hänen lapsensa pelasivat koripalloa 1980-1990 -luvuilla, oli Martti aktiivisesti mukana Leppävaaran Pyrinnön toiminnassa. Niin johtokunnassa kuin ideanikkarina lukuisissa vapaaehtoistehtävissä. Vielä vuosina 1989-1993 hän toimi Leppävaaran Pyrinnön puheenjohtajana. Martti oli tuttu näky myös lastenlastensa korispelien katsomossa.

LC Espoo-Leppävaaran jäsenenä Martti ehti olla yli kolmekymmentä vuotta. Hän toimi eri tehtävissä aktiivisesti sihteerinä, presidenttinä ja erityisesti pitkäaikaisena rahastonhoitajana ja myöhemmin tilin- ja toiminnantarkastajana.

Martti muistetaan idearikkaana toimen miehenä. Hän oli mukana tekemässä Leppävaaran lasten Talvirieha tapahtumaa toimittamalla riehalehteä, myymällä siihen ilmoitukset ja ideoimalla sen sisällön. Leppävaara kalenterissa Martin panos oli ratkaiseva sekä sisällön että markkinoinnin osalta. Hän oli myös organisoimassa lukuisia retkiä ja muita tapahtumia. Näiden lisäksi hän hoiti eri aktiviteeteissa aina oman rastinsa – myi konserttilippuja, joulukortteja ja niin edelleen.

Jäämme kaipaamaan Leppävaaran hyväntekijää.