Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Prusila Kullervo

LC Kemi
s. 7.3.1927
k. 16.10.2017

Syntynyt 7.3.1927 Torniossa.

Kullervo liittyi Lions-liikkeeseen ja samalla LC Kemiin 1.10.1975. Hän on toiminut eri tehtävissä klubissamme mm. presidenttinä, nuorisovaihtoasiamiehenä jne. Hän edusti kansainvälisyyttä myös klubissamme, olihan hänen puolisonsa tanskalainen. Hän järjesti monet teatterivierailut Kemissä ja naapurikaupungeissamme Oulussa ja Rovaniemellä. Hänen esitelmänsä mm sodan vaiheista rajakaupunki Torniossa ja eri taiteilijoista, jotka olivat vaikuttaneet Kemin alueella, olivat asiantuntevia ja mielenkiintoisia.

Hän on työskennellyt lukuisissa työpaikoissa ympäri pohjoismaita. Toiminut opettajana Kemin kauppaoppilaitoksessa, tehnyt tulkkauksia ja työskennellyt virallisena kielenkääntäjänä. Lisäksi hän oli Tilitoimisto K. Brusilan yrittäjä.

Harrastuksissa ja luottamustoimissa hänet tunnetaan kulttuurin ja taiteen saralla. Hän on toiminut muun muassa Kemin taideyhdistyksessä, Pohjola-Nordenissa, Kemin vanhainkotisäätiössä ja Kemin Klaveerissa.

Kullervoa jäivät kaipaamaan vaimo Lene ja lapset Hanna, Peter ja Thomas perheineen samoin myös lions-veljet.