Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Niemi Kari

LC Hämeenlinna/Wanaja
s. 22.10.1932 Hyvinkää
k. 1.6.2019 Hämeenlinna

LC Hämeenlinna/Wanajan perustajajäsen ja Melvin Jones -jäsen Kari Niemi menehtyi äkillisesti Hämeenlinnassa 1.6.2019. Hän oli klubinsa jäsen vuodesta 1966 kuolemaansa saakka.

Kari Niemi toimi C-piirin piirikuvernöörinä vuosina 1978-79 ja Suomen Lions-liiton 1. varapuheenjohtajana vuosina 1979-80. Lady Vapun kanssa hän osallistui moniin kansainvälisiin kokouksiin aina Japania myöten. Perheen kolme lasta osallistuivat 1980-luvulla nuorisovaihtoon Yhdysvalloissa.

Siviiliammatiltaan Kari Niemi oli lääkäri ja sotilasarvoltaan lääkintäeverstiluutnantti. Lions-toiminnan lisäksi muita tärkeitä harrastuksia hänelle olivat ilmailu ja sotilaspoikatoiminta. Tärkeä paikka hänelle oli kesähuvila Kangasalan Saarikylissä, missä useat kerrat järjestettiin klubin kesätapahtuma.

Puolisoa, isää ja ukkia jäivät kaipaamaan lady Vappu, kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta.

Tuula Savola

LC Parola/Fredrikat

Kari Niemen tytär