Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Viljanen Jukka

LC Naantali
s.31.03.1939
k. 24.12.2020

Jukka Viljanen syntyi 31.3.1939 Raumalla. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Rauman Lyseosta 1959 ja valmistui kansakoulunopettajaksi Turun opettajakorkeakoulusta. Työuransa Jukka aloitti vuonna 1963 Naantalin Kuparivuoren koulun opettajana. Pidettynä opettajana, koulun johtajana ja rehtorina hän palveli Kuparivuoren koulua vuoteen 2002 - eläkkeelle siirtymiseensä saakka.

Veli Jukan elämää leimasi laaja kiinnostus kaikkeen inhimilliseen. Se vei hänet monien harrastusten pariin. Hän oli laaja-alainen kulttuurin ja humanismin harrastaja. Hän osallistui tarmolla partiotoimintaan niin Raumalla kuin Naantalissakin. Molempien kaupunkien historian tuntemus olivat Jukan vahvuutena. Naantalin purjehdusseuran kommodorina ja Merikarhuna hän perehtyi rakastamaansa saaristolaisuuten ja merielämään.

Naantalin poliittisen elämän vaikuttajana Jukka Viljasen ura vei matkailulautakunnan ja musiikkijuhlien puheenjohtajuuksien kautta aina kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi asti. Jukka oli arvopoliitikko. Hän ei hakenut voittoja. Hänelle hyvä päätös oli sellainen, joka tyydytti mahdollisimman monia.

Lions Club Naantalin jäseneksi Jukka liittyi vuonna 1976. Hän hoiti klubin presidentin tehtävät vuosina 1984 - 85 ja 2010 -11. Hänelle myönnettiin Melwin Jones tunnustuspalkinto klubin 50-vuotisjuhlassa 2012.

Klubiveljenä Jukka oli Lions-arvot sisäistänyt arvostettu toimija ja yhteishengen rakentaja.

Sotilasarvoltaan Jukka oli kapteeniluutnantti.

Jukka Viljasta jäi kaipaamaan laaja omaisten ja ystävien piiri.