Kaikilla on oikeus unelmoida

Liput liehuvat lapsille tänään 20. marraskuuta, kun vietetään kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää. Tänä vuonna Lapsen oikeuksien päivä on ensimmäistä kertaa vakiintunut liputuspäivä. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin New Yorkissa 20.11.1989.

Lapset ja nuoret ovat leijonien tärkeä palvelutoiminnan ja varainhankinnan kohderyhmä. Vapaaehtoistyötä tehdään monella rintamalla sen eteen, että kaikilla lapsilla olisi mahdollisuus hyvään ja turvalliseen elämään. Tavoitteena on myös tukea nuoria itsenäisyyteen ja oman elämän hallintaan.

Jokaisella lapsella on oikeus tulevaisuuteen. Tänä vuonna -kampanja kannustaa lapsia ja nuoria unelmoimaan sekä tavoittelemaan itsensä näköistä tulevaisuutta. Myös leijonien tavoitteena on luovuttaa isänmaa onnellisempana nouseville sukupolville.

Lue lisää .


Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki

Yhteystiedot