Tänään vietetään Melvin Jonesin 142. vuosipäivää

Lions Club Internationalin perustajaa Melvin Jonesia kunnioitetaan 13. tammikuuta hänen syntymänsä 142. vuosipäivän johdosta.

Ennen kuin maailmassa oli 1,4 miljoonaa lionjäsentä, yhdellä miehellä oli visio. Hän oli vakuutusyrittäjä Chicagossa, nimeltä Melvin Jones. Dynaamisen persoonallisuuden ja ystävällisen sydämen kautta hän sai alulle palvelujärjestön yli sata vuotta sitten ja se voi hyvin vielä tänä päivänä.

Lions Clubs Internationalin hallitus nimitti Jonesin virallisesti Lions Clubs Internationalin perustajaksi vuonna 1958 - yli neljä vuosikymmentä sen jälkeen kun ensimmäinen lionsklubi perustettiin. Mutta riippumatta virallisesti tittelistä, Jonesin vaikutus lioneihin on ollut kauaskantoinen. Hänellä oli tarvittavat johtamistaidot, organisaatiokyvyt, sisukkuutta ja voimia Lions Clubs Internationalin perustan luomiseen, jotta se on pystynyt kasvamaan nykyisiin mittoihin.

Kuluvalla viikolla vietetään myös LCIF-viikkoa. Tänä vuonna kansainvälinen järjestö haluaa juhlia lionina olemisen merkitystä Kampanja 100:n aikana järjestämällä Melvin Jones -valokuvakilpailun LCIF-viikolla. Kilpailuun osallistuminen on päättynyt joulukuun lopussa. Voittajien nimet julkistetaan sunnuntaina 17. tammikuuta.

Tällä viikolla vietetään myös valtakunnallista Lions-viikkoa perinteisesti kirkkopyhän ja sankarivainajien muistamisen merkeissä ympäri Suomen.

Lue lisää Melvin Jonesin biographystä .



Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki

Yhteystiedot