Vuosikokous 2014
Hyväntuulisten leijonien vuosikokous Porissa
Liiton 61.vuosikokous Porissa 6.-8.6.2014 keräsi kesäiseen Poriin jälleen runsaan joukon hyväntuulisia leijonia, puolisoita ja leoja.
Palautteesta päätellen olette kaikki viihtyneet vierainamme. Olemme tehneet lähes neljä vuotta töitä voidaksemme tarjota teille miellyttävät puitteet, samoin kuin mieleenpainuvan vuosikokouksen. Kokouksen päätökset löytyvät liiton kotisivuilta.
Meille porilaisille leijonille on ollut alusta alkaen selvänä johtotähtenä, että teille tullaan tarjoamaan vuosikokous, jonka muistatte vielä vuosienkin jälkeen. Toivon sydämestäni, että onnistuimme siinä.
Erityisen suurena haasteena meillä oli, miten me, amatöörit, selviämme kaikesta palvelusta, tarjoilusta, opastuksesta, infosta, vessojen siivouksesta, pöytien kattamisesta ym. Ylpeänä saatan todeta, että hienosti. Toki olen saanut yhden parannusehdotuksenkin. Kun tanssihetki illalla alkaa, pitäisi kokoukseen osallistuvilla naisilla olla enemmän tanssittajia. Ehkäpä jo Sotkamossa asia on korjattu. Pyydän sydämestäni anteeksi ilman tanssittajaa jääneiltä.
Talkoolaisillemme ja muille järjestelyissä mukana olleille jäi teistä, vieraistamme mukavat muistot. Ymmärsitte, että vaikkapa ammattitaidossa emme pärjänneet ammattilaisille, yrityksessä emme kuitenkaan jääneet yhtään jälkeen. Jokainen mukana ollut talkoolainen ylitti itsensä ja saan olla heistä kaikista enemmän kuin ylpeä. Kaikki olivat alusta alkaen, kuten sloganimme sanookin, Hyvällä tuulella.
Tässä vielä Ruotsin IPCC Kent Benediktssonin terveiset:
Ett väldigt mycket tack riktar vi också till Riksmötesgeneralen för det arrangemang han och hans grupp har genomfört. Ett stort plus var den service som vi fick ta del av, som om vi vore VIP, med fina bilar som körde oss dit vi ville. Mycket trevliga bilförare som skall ha ett stort tack från oss. Önskar att respektive enligt ovan för fram vårt tack till berörda.
Toivotan kaikille lioneille, puolisoille ja leoillle oikein hyvää kesää ja alkanutta kautta 2014 -2015.
Pertti Harju, päätoimikunnan puheenjohtaja
Sivua päivitetty viimeksi 20.6.2013