Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Perjantai huipentui avajaisjuhliin

Vuosikokousviikonloppu käynnistyi Kalajoella Ostoskylä Raitissa yleisötilaisuudella, jossa esillä oli lionstoiminta, tarjolla tietoa diabeteksesta ja ympäristöasiaa. Tapahtumassa oli  mahdollisuus myös mittauttaa muun muassa verensokeri ja silmänpaine. 

Tilaisuuden yhteydessä järjestettiin lehdistötilaisuus ja pika-arpajaiset sekä palkittiin paikallisia koululuokkia siivoustalkoisiin osallistumisesta. 
Ostoskylä Raitin ympäristötapahtumassa Leijonat puhtaan veden puolesta -hankkeella oli näyttävin osuus. 

Hankkeen projektipäällikkö Karoliina Vilander veti paneelikeskustelua, jossa panelistit lupasivat muun muassa tehdä töitä viiden kovakuoriaislajin ja yhden ludelajin säilymiseksi, kerätä roskia luonnosta ja vähentää lihansyöntiä. Lisäksi lupauksina oli silakoiden syönnin lisääminen fosforin vähentämiseksi merissä ja luonnon monimuotoisuuden huomioiminen vesiensuojelutyössä. 

Tulevan kauden tavoitteita

Event Park Arenalla oli käynnissä ilmoittautuminen ja valtakirjojen tarkistus ja iltapäivällä käynnistyi varapuheenjohtaja- ja puheenjohtajaehdokasesittelyt.

Koulutusjohtaja Varpu Ylhäinen kyseli puheenjohtajaehdokas VCC Aarne Kiviojalta ja varapuheenjohtajaehdokas PDG Matti Reijoselta muun muassa mielipiteitä liiton organisaatiouudistuksesta, Lions-talosta, jäsenkehityksestä ja ehdokkaiden tavoitteista tulevalla kaudella.

Leijonat puhtaan veden puolesta -hanke antoi tilannekatsauksen hankkeen ensimmäisen vuoden jälkeen  ja kävi läpi tulevan kauden ajatuksia paneelikeskusteluna tulevan kauden piirikuvernöörien kanssa A-, C-, I- ja M-piireistä. 

Avajaisjuhlat käynnistyivät lippumarssilla

Perjantai-illan avajaisjuhlan tervehdyspuheen piti päätoimikunnan puheenjohtaja Anne Anttiroiko-Takala. Hän muistutti, että vuosikokouksessa käsitellään ja tehdään päätöksiä asioista, joilla on suuri merkitys tulevaisuudessa.

Hän kertoi Kalajoella toukokuussa järjestetyistä siivoustalkoista ja haastoi kaikki leijonat ottamaan ympäristöteeman jokapäiväiseen elämään. 

Suomen Lions-liiton tervehdyksen toi puheenjohtaja Pirkko Vihavainen. Hän muistutti meriaiheisen tarinan kautta, että keskinäisellä luottamuksella, tuella ja kannustuksella myös Lions-matka sujuu hyvin yhtenäisyyden ja keskinäisen arvostuksen hengessä.

Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari kiitti lioneita Kalajoen valinnasta kokouspaikkakunnaksi. Hän myös kertoi, että Kalajoelle on ominaista, että täältä löytyy ihmisiä, jotka ovat pyyteettömästi valmiita tekemään vapaaehtoistyötä toisten hyväksi, mikä on myös lionstoiminnalle ominaista.

Leojen tämän kauden hallituksen presidentti Teemu Laitinen kertoi leojen kauden suotuisasta kaudesta, jonka aikana on perustettu kuusi uutta leoklubia. Leot palkitsivat lioneista hyvästä yhteistyötä liiton puheenjohtajan Pirkko Vihavaisen ja B-piirin piirikuvernööri Sanna Mustosen.

Ansioituneita leijonia palkittiin

Avajaisissa palkittiin samalla ansioituneita leijonia.

Presidential Award  myönnettiin  CC Pirkko Vihavaiselle, LC Juva/Luonteri ja PCC Heidi Rantalalle, LC Tampere/Siilinkari.

Leadership Award myönnettiin VCC Aarne Kiviojalle, LC Helsinki/Pakinkylä, PDG Ilkka Siissalolle, LC Espoo/City, DC Thorleif Johanssonille, LC Vantaankoski-Vandaforsen,  lion Jari Saloselle, LC Riihimäki ja DG Björn Hägerstrandille, LC Mariehamn.

Nuorisovaihdon Top 10 myönnettiin YCED Ari Lindellille, LC Loimaa/Tähkä.

International President’s Certificate of Appreciation myönnettiin lion Päivi Lindroosille, LC Espoo/Laakson liljat, lion Luru Natuselle, LC Porvoo/Rosé, PCC Marja-Leena Knuutiselle, LC Turku/Aurora, lion Pirjo Koskenroudalle, LC Uusikaupunki/Merettaret ja PDG Kaisa Vainiolle, LC Janakkala/Idat.

Kotimainen liiton III –ruusukkeen ansiomerkki myönnettiin PCC Heikki Hemmilälle, LC Ylivieska, PDG Karl-Gustav Anderssonille, LC Karleby ja PDCC Martti O Hirvoselle, LC Tampere/Amuri.

Kahden tähden Leo -ansiomerkki myönnettiin leohallituksen puheenjohtaja Teemu Laitiselle, Leo Club Espoo/Downtown 

Liiton ansiotähti myönnettiin DG Ari Suomiselle, LC Parkano ja IPDG Seppo Saarelalle, LC Oulu/Myllyoja-Haapalehto.

Arne Ritari -säätiö II-ruusukkeen ansiomerkki myönnettiin PDG Markku Vihavaiselle, LC Juva ja Sakari Rahkalalle, LC Ylivieska.

Arne Ritari -säätiö III-ruusukkeen ansiomerkki myönnettiin Erkki Iso-Markulle, LC Vilppula. 

Jäsenkasvupalkinto myönnettiin A-piirille, joka ainoana piirinä Suomessa lisäsi jäsenmääräänsä tämän kauden aikana.

Ympäristöteko paikkakunnan parhaaksi -kiertopalkinto

Tänä vuonna kaikki 15 aktiviteettikilpailuun osallistuneet palkittiin, koska ympäristötalkoissa kaikki hyvät teot ovat yhtä arvokkaita ja tärkeitä. Fyysinen ja kaikkien kandidaattien yhteinen kiertopalkintopokaali luovutettiin I-piirille säilytettäväksi heidän erityisen ympäristöaktiivisuutensa vuoksi, jota he osoittivat myös osallistumalla kilpailuun kolmella ehdotuksella.  

Anna-Kaisa Jansson

viestintäpäällikkö