Lions-liiton 66. vuosikokous avattiin juhlavasti
Suomen Lions-liiton 66. vuosikokouspäivä käynnistyi komeasti kaupungin läpi kulkevalla lippumarssilla.
Avajaistilaisuus käynnistyi kansallislippujen sisääntulolla ja Leijonahenki-laululla.
- Pienellä rakkaudenteolla voi olla suuri vaikutus, myös meille itsellemme. Kun toimimme epäitsekkäästi, se tuottaa meille enemmän hyvää kuin itsekkäin motiivein tehty teko.
Vihavainen sanoi, että meidän pitää kohdata toisemme aidosti ja tasa-arvoisesti tullaksemme leijonaperheeksi.
Vihavainen viittasi myös voitokkaaseen Suomen jääkiekkomaajoukkueeseen, joka menestyi toinen toistaan auttamalla toisiinsa luottavana ja tasavertaisena joukkueena.
Järjestön kansainvälinen presidentti Gudrun Yngvadottir tervehti kokousväkeä videotervehdyksellä. Hän kiitti suomalaisia leijonia työstä ympäristön hyväksi ja myös muiden lionien innostamisesta ympäristötyöhön.
PID Jouko Ruissalolle LC Helsinki/Mellunmäki myönnettiin kotimainen suurruusuke, joka on aiemmin myönnetty Suomessa vain kaksi kertaa, PID Aimo N. K. Viitalalle ja PID Harri Ala-Kuljulle.
Eurooppaforumin puheenjohtaja Kalle Elster kutsui puheenvuorossa suomalaiset lionit sankoin joukoin osallistumaan lokakuun Eurooppaforumiin Tallinnaan.
Kansainvälisen järjestön 3. varapresidentiksi ehdolla oleva PID Salim Moussan esittäytyi kokousväelle ja samaan tehtävään ehdolla oleva PID Dr. Patti Hill tervehti kokousväkeä videotervehdyksellä.
Pastori Niko-Pekka Ovaskainen Himingan kappeliseurakunnasta kertoi tervehdyksessään yllättyneensä auttamisen laajuudesta ja monimuotoisuudesta, johon lionit ovat ryhtyneet ja aktiivisesti tukeneet.
- Meitä yhdistää moni asia, niin lionsklubit kuin kristilliset seurakunnat toimivat niin, että maahan kaatuneet saavat välittämisen tuen.
Avajaiset päättyivät maakuntalauluihin ja seppelepartion lähettämiseen.
Vuosikokouksen päätöksiä
Vuosikokous käynnistyi avajaisten jälkeen esityslistan mukaisesti. Kokouksessa oli läsnä äänivaltaisia virallisia edustajia 759.
Kokouksessa hyväksyttiin liiton toimintakertomus 2017–2018, vahvistettiin liiton tilinpäätös ja merkittiin tiedoksi tilintarkastuskertomus.
Kokouksessa valittiin uudeksi puheenjohtajaksi seuraavalle kaudelle VCC Aarne Kivioja, LC Helsinki/Pakinkylä ja varapuheenjohtajaksi PDG Matti Reijonen, LC Vampula.
Jäsenmaksuun ei esitetty korotusta, jolloin Lions-liiton jäsenmaksut ovat 1.7.2019 alkaen samat kuin kaudella 2018–2019.
ARS:n palkittuja
Vuosikokouksen yhteydessä pidetyssä Arne Ritari -säätiön tilaisuudessa myönnettiin 1-ruusukkeen ARS-ansiomerkki DG Mauri Koskelalle, LC Keuruu, DG Anna-Liisa Laurilalle, LC Kauhajoki/Katrilli ja DG Ari Suomiselle, LC Parkano.
Arne Ritari-säätiö järjesti klubeille kilpailun, missä huomioitiin 15.4.2019 mennessä hankitut adressit.
Saatujen tilausten ja tehdyn laskutuksen mukaan kilpailussa menestyivät:
1. sija LC Lapua (F-piiri) 220 adressilla
2. sija LC Sastamala/Vammala (E-piiri) 160 adressilla
3. sija LC Seinäjoki/Aalto (F-piiri) 110 adressilla
4. sija LC Seinäjoki/Törnävä (F-piiri) 80 adressilla.
Klubit palkittiin Kalajoen vuosikokouksessa. Kannusterahat ovat 1. sijasta 600 , 2. sijasta 500 , 3. sijasta 400 ja 4. sijasta 300 maksetaan klubien tileille.
Anna-Kaisa Jansson
viestintäpäällikkö
Sivua päivitetty viimeksi 7.6.2019