Lions-liiton 65. vuosikokous avattiin juhlavasti
Suomen Lions-liiton puheenjohtaja Erkki Honkala avasi kokouksen lukemalla Lions-järjestön periaatteet.
Kansainvälinen johtaja Markus Flaaming esitteli kansainvälisen järjestön varapresidentin Gudrun Yngvadottirin.
Yngvadottor muistutti tervehdyksessään, että pohjoismaiden lionit ovat vahva Lions-perhe, jota lionit ympäri maailman arvostavat ja tunnustavat. Tämä ei johdu vain vahvuudestamme kansainvälisissä vuosikokouksissa tai Europa Forumeissa, vaan kaikkein eniten tarpeessa olevien läheistemme palvelusta muissa maissa. Meillä on pitkä historia menestyksekkäistä, yhteispohjoismaisista hankkeista.
‒Teillä on suurenmoisia johtajia ja se on yksi syy menestyksellenne. Olen ollut onnekas, kun olen saanut tehdä työtä heidän kanssaan; tänä vuonna Markus Flaamingin kanssa. Voitte olla ylpeitä edustajastanne kansainvälisessä hallituksessa.
Yngvadottir mainitsi myös nuoren johtajan, joka tunnetaan Suomen rajojen ulkopuolella. Nuori lion, aikaisempi Leo, jolla on ollut monia tehtäviä ja joka on jo roolimalli monille, hänen luovan ajattelun takia. GMT:n aluejohtaja Antti Forsell.
‒ Ensi vuonna teemani on Horisontin takana. Kuulette minun puhuvan suuren osan purjehtimisesta ja rajojemme yli menemisestä, tarttuvan seuraavaan haasteeseemme edessämme.
‒ Älkää unohtako, että jokainen jäsen on tärkeä. Kun kutsumme uusia jäseniä ja pidämme nykyiset jäsenemme, on se paras tapa rakentaa mahdollisimman vahva palvelu.
Lion Pekka Rautakorpi esitteli seuraavan puhujan, maaherra, emeritus, lion Eino Siuruaisen.
Siuruainen sanoi olevansa iloinen siitä, että hänellä on ollut mahdollista olla lion.
Siuruainen kävi tervehdyksessään lionstoiminnan taustaa ja tulevaisuutta. Hän muistutti, että maailman vaikeasti ennustettava tulevaisuus tekee vahvan kysynnän liontoiminnalle.
‒ Meillä on Suomessa myös kova tarve kansainvälistyä ja luoda kontakteja. Lionstoiminta on hyvä keino siihen.
Anna-Kaisa Jansson
Sivua päivitetty viimeksi 8.6.2018