Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

LCIF:n puheenjohtaja Gudrun Yngvadottir tervehti kokousväkeä

Tervehdys, Suomen Lionit! Erityisesti ID Heimo Potinkara, CC Aarne Kivioja ja PCC Pirkko Vihavainen.

Kiitos uuden teknologian voimme pitää yhteyttä,  monin uusin tavoin.

Rakkaat Lionit, maallanne on erityinen paikka sydämessäni.

Olen käynyt Suomessa lukuisia kertoja viimeisten 25 vuoden aikana.

Minulla on ollut ilo tavata monia teistä matkan varrella. Olen tutustunut palveluprojekteihin, joihin olette käyttäneet aikaanne ja parasta taitoanne.

Vain muutama kuukausi sitten maailmanlaajuinen toimintaympäristömme muuttui dramaattisesti. COVID-19-pandemia on koskettanut meitä kaikkia.

Mutta myös LCIF on ollut paikalla, se on auttanut lioneita, sinua ja minua, palvelemaan paikkakuntiamme turvallisesti. Voin ylpeänä kertoa, että LCIF on jakanut jo yli 4 miljoonaa dollaria COVID-19-apurahoina, kaikilla kahdeksalla maantieteellisellä alueella.

Kuten tiedätte, vuoden 2020 kansainvälinen kokous Singaporessa on peruttu koronapandemian takia.

Vaikka se harmittaa, seuraa siitä hyvääkin: Matkarahat ovat näin säästyneet. Ja jotkut lionit ovat päättäneet lahjoittaa säästyneet varat LCIF:lle. Hyvinä esimerkkeinä PID Erkki ja lion Kaarina Laine. Suuri kiitos anteliaisuudestanne ja sitoutumisestanne!

Tämä Lions-vuosi ei tule päättymään niin kuin olimme ajatelleet. Mutta se ei estä teitä 

menestymästä.

Tämä pandemia on todistanut, että lionit ovat sitkeitä. Ja juuri tällaisina aikoina yhteisömme tarvitsee meitä. Olen ylpeä teistä kaikista ja onnittelen teitä merkittävistä saavutuksistanne.

Tällä kaudella MD 107 on saanut 153 uutta Melvin Jones Fellowia, ja 10 uutta progressiivista 

Melviniä. Onneksi olkoon!

Tähän aikaan kaudesta olisin normaalisti avustamassa Melvin Jones -pinssitysseremoniassa. Mutta sosiaalisen eristäytymisen takia luenkin sen sijaan niiden lionien nimet, jotka ovat nostaneet lahjoituksensa uudelle tasolle, ja saavat näin uuden pinssin.

Nimet: 

CC Aarne Kivioja 1 Blue Sapphire YG

Lion Kaarina Laine 2 Yellow Sapphire WG

PID Erkki Laine 9 Blue Sapphire YG

Lion Mika Mustonen 2 Diamond YG

PDG Sanna Mustonen 2 Diamond YG

DC Matti Mälkiä 1 Diamond YG

Lion Kalevi Nummijärvi 1 Diamond YG

PCC Lauri Vainio 1 Diamond YG

DC Kaisa Vainio 1 Diamond YG

Lion Matti Vuorlahti 7 Diamond YG

ID Heimo Potinkara 3 Diamond YG

Lion Ritva Raitmaa 1 Diamond YG

Lion Timo Raitmaa 1 Diamond YG

PCC Jari Rytkönen 2 Diamond YG

Lion Onni Ryynänen 1 Diamond YG

PDG Hannu Saarnilehto 1 Diamond YG

Lion Leo Värelä 1 Diamond YG

MDC Heikki Hemmilä 8 Diamond YG

Onneksi olkoon ja kiitos lahjoituksistanne!

Kun katsotte kohti uutta Lion-vuotta, toivon teidän kertovan niin uusille kuin jo kokeneemmillekin jäsenille enemmän LCIF:stä.

Kerran vielä, säätiömme tukee palveluamme merkittävästi ja laajentaa näin vaikutustamme.

Ja tietysti nyt, ja tulevina kuukausina, kun puhumme LCIF:stä puhumme myös Kampanja 100:sta. Se on ainutlaatuinen tilaisuus Lions-historiassa varmistaa palvelumme jatkuminen vielä monen sukupolven ajan.

Kannustan teitä kaikkia oppimaan lisää LCIF:stä Webinaari-sarjastamme nimeltään ”Foundation Fridays”. Sarja alkoi eilen, ja jatkuu seuraavien kolmen kuukauden ajan.

Seuraava webinaari on heinäkuussa: ”Kampanja100, Lionit ja Palveluvoima”.

Elokuun aiheena on: ”Kuinka LCIF tukee Lions-palvelua?” Se käsittelee apurahoja.

Syyskuussa: ”Uusi normaali, mitä voit tehdä Covid-19:n kanssa”.

Nämä tilaisuudet ovat koulutuksellisia, mutta myös viihdyttäviä. Mutta ennen kaikkea yhdistävät teitä säätiöönne. Toivottavasti osallistutte ja jaatte kokemuksianne tästä palvelusta.

Kuten jo tiedätte, LCIF voimaannuttaa jokaista teistä saamaan aikaan vielä enemmän.

Tähän päivään mennessä LCIF on antanut yli 1,2 miljoonaa dollaria apurahoja Suomeen liittyen nuorisotyöhön,  diabetekseen ja moneen muuhun kohteeseen.

Yhtenä esimerkkinä on piiri 107-O:n äskettäin saama apuraha NOVIS-Kenia –projektille, tavoitteenaan lopettaa fyysinen rangaistus kouluissa.

Tietoisena näistä kiitän teitä kovasta työstänne ja kannustan teitä täyttämään Kampanja 100:n tavoitteet. Ja lisäämään jo saavutettua 532.000 dollarin keräystulosta.

Epäilemättä COVID-19 on hankaloittanut varainkeräystämme. Realiteetti kuitenkin on, että maailmamme, Suomi mukaan lukien, edelleen tarvitsee meitä.

Jokainen lahjoitus on tärkeä.

Haluaisin huomioida erityisesti LC Ylivieskan Visionääri-malliklubina ja LC Kirkkonummi-Kyrkslättin malliklunbina. Johtajuutenne ja sitoutumisenne on innostavaa.

Miten voisit jatkaa tukeasi LCIF:lle?

Tässä muutamia ajatuksia:

Ensinnäkin pidä yhteyttä Lions-ystäviisi. Aivan kuin teet juuri nytkin. Jaa Lions-tarinoita. Kerro kuinka LCIF-apuraha on vaikuttanut omalla alueellasi.

Toiseksi, jos klubisi tai piirisi ei voinut käyttää varojaan sosiaalisen eristäytymisen takia, harkitse lahjoitusta LCIF:lle.

Ja viimeiseksi, opi enemmän LCIF:stä ja sen tukemista projekteista ympäri maailman 

Facebook-sivultamme, nimeltään Impact Stories. Ja katso miten vastaamme Covid-19 -haasteeseen LCIF:n nettisivulla.

Rakkaat ystävät, kiitos tuestanne, sinnikkyydestänne ja joustavuudestanne, kun etenemme kohti uutta normaalia ja keksimme uusia keinoja palvella paikkakuntiamme turvallisesti.

Kiitos, että ylläpidätte Lions-henkeänne. Miettikää, mikä kaikki on mahdollista, ja nauttikaa kokouksestanne.

Ja kunnes taas tapaamme, pysykää turvassa ja terveenä. Paljon kiitoksia!

Käännös: MDC Heikki Hemmilä