Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Niittykämppää kunnostamassa

Julkaistu: , Kategoria: Klubitarinoita

Niittyladot ovat pikkuhiljaa kadonneet Lakeuden maisemista. Yksi syy on siinä, että heiniä ei enää ladoissa säilytetä vaan ne laitetaan paaleihin ja kuljetetaan pellon reunalta navetalle tarpeen mukaan.

Mutta säilyneet ladot kertovat omaa tarinaansa mm siitä, miten ne ovat kestäneet sateet, tuulet ja myrskyt aikojen saatossa. Mikä on ladon pitkään säilymisen salaisuus rakennusinsinööri Veikko Heiskari ?

Yksi tärkeimmistä asioista on se, miten katto on tehty ja miten sitä on huollettu. Pärekatto vanhenee noin parissakymmenessä vuodessa, huopakatto kestää hieman pitempään ja peltikatto pisimpään. Uusimmissa ladoissa käytettiin jo galvanoituja peltejä, vaikkakin pärekatto tai limittäin haapalaudoista naulattu katto oli se perinteisin.

Räystäät ovat lakeudella olleet pitkät ja siten ne ovat tarjonneet suojan myös heinäseipäille, jotka syksyllä on laitettu seinän viereen odottamaan seuraavaa kesää. Kuvan päädyssä olleet seipäät eivät ole suojaa saaneet näkyvin seurauksin.

Heinien säilymisen ja kuivumisen kannalta on myös ollut tärkeää, että lato on tehty pyöröhirsistä raolla, jolloin tuuli on päässyt hirsien välistä puhaltamaan ladon sisälle. Niin seinähirret kuin katon rakenteet tehtiin yleensä haavasta, jolle ei oikein muuta kunnon käyttöä ollut.

Ladon perustuksen merkitystäkään ei pidä vähätellä. Yleensä nurkissa on ollut hieman suuremmat kivet kuin muualla ja lato on tehty maanpintaa reilusti ylemmäs. Vuosien saatossa ladon painuttua, on sitä täytynyt silloin tällöin kohottaa. Usein lattia tehtiin raollisesti ladotuista haapahirsistä, joskus lattialle leviteltiin heinien alle vain kerros paksuhkoja risuja. Näin tuuli on päässyt tuivertamaan ja kuivattamaan myös pohjalla olleet heinät. Ladon alusta on tarjonnut myös hyvän suojan metsän eläimille, kuten ketuille, mäyrille ja supikoirille.

Niittykämpillä niittyväki saattoi viipyä useita päiviä varsinkin, jos se ole kauempana kotoa. Kämpässä luonnollisesti nukuttiin, mutta sadepäivänä se antoi suojan sateelta. Niittykämpätkin alkavat olla harvinaisuuksia, mutta LC Liminka/Liminganlahden veljet löysivät Limingasta Ängesleväjoen varrelta vielä kunnostettavissa olevan kämpän.

Teksti ja kuva: Tapani Tasanto

Kuvassa LC Liminka/Liminganlahden veljet pikkuapulaisineen Ängesleväjoen varrella kunnostamassa niittykämppää.