Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Tuuri Maija

Janakkala/Idat
s. 15.1.1950
k. 23.1.2026

Lions Club Janakkala/Idat perustajajäsen Maija Tuuri menehtyi yllättäen vaikeaan sairauteen 23.1.2026 Hämeenlinnaan Koivikko-kodissa.

Maijaa muistamme erityisesti pyyteettömästä ja sitoutuneesta asenteestaan paikalliseen hyväntekeväisyystyöhön. Hänelle hyvin läheisiä tehtäviä olivat kehitysvammaisten auttaminen eri tavoin ja Turengin palvelutaloissa ulkoilutustehtävät, joita hän organisoi aivan viimeiseen saakka. Hän ehti toimia klubissamme mm. presidenttinä, sihteerinä ja rahastonhoitajana. Viimeiset vuodet hän keskittyi pääosin palvelutoimikunnan vetämiseen ja siihen kuluviin moninaisiin tehtäviin. Maija oli klubimme toiminnassa mukana klubin perustamisesta alkaen eli vuodesta 2005.

Työuransa Maija teki Kiipulasäätiön palveluksessa toimien työfysioterapeuttina. Hän oli lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta Vaasasta, ja kotiseutu oli hänelle hyvin rakas. Siellä hän vietti myös aikaa yhdessä puolisonsa Einon kanssa. Maijan harrastuksia olivat matkailu, golf ja muu liikunta Lions-toiminnan ohella. Hänen sydäntään lähellä olivat Antti-pojan perhe ja pikku Hertta.

Idat jäävät syvästi surullisina kaipaamaan rakasta ystävää ja hyväntekijää.

Lions Club Janakkala/Idat