Nieminen Markku
LC Jämsänseutu
s. 26.7.1947
k. 28.2.2025

Markku syntyi 26.7.1947 pientilalle Korpilahdella.
Elämäntyönsä Markku suoritti Jämsän kaupungilla kiinteistön- hoitajana. Hän oli myös VPK:n aktiivinen ja monivuotinen jäsen.
Vapaa-aikana Markku viihtyi luonnossa. Luonto oli lähellä Markun sydäntä. Kotimetsää hoidettiin ja sieltä hankittiin marjat, sienet ja riista. Markku oli myös innokas kalamies. Hänellä oli tapana viedä ilmaisia tuliaisia metsästä ja järveltä sukulaisilleen ja tuttavilleen.
Harrastuksiin kuului myös kuorolaulu ja jäsenkorjaus. Tämän kansanperinteen välityksellä Markku auttoi useita ihmisiä vaivojen ja ongelmien lievittämisessä.
LC Jämsänseudun jäseneksi Markku kutsuttiin tammikuussa 2001. Markku osallistui aktiivisesti klubin kaikkeen toimintaan ja aktiviteetteihin.
Presidenttinä Markku toimi kahteen kertaan, ensin 2005-06 ja toisen kerran 2016-17. Aktiivisesta toiminnasta Markku palkittiin MJF jäsenyydellä 2024.
Erityisesti muistamme Markun syksyiset kutsut mökille marjaan, sienestämään ja muikkuverkoille.
Markku nukkui ikiuneen äkillisen sairauden murtamana 28.2.2025. Markkua jäivät kaipaamaan puoliso ja lapset sekä monipuolinen ystäväjoukko monista eri harrastustoiminnoista.
LC Jämsänseutu ry