Ajankohtaiset uutiset
-
LION 2/22: Orkester Nordenin haku on päättynyt
Julkaistu:Orkester Nordeniin saapui tänä vuonna 174 hakemusta lahjakkailta nuorilta muusikoilta. Näistä hakijoista valittiin maaliskuun alussa noin 70 hengen orkesteri tulevalle kesälle. Vuoden 2022 soittajahaku oli avoinna 2.12.2021–25.2.2022.
-
Kuukauden webinaarissa aiheena luottamus
Julkaistu:Mikä on meille arvokasta? Arvot ovat niitä tärkeitä asioita, jotka mahdollistavat palvelutyömme; asioita, jotka ihmiset näkevät, kun katsovat tekemistämme eri näkökulmista. Arvot ovat meille arvokkaita ilman rahallista arvoa. Huhtikuun teemana on yksi arvoistamme eli luottamus.
-
Lohkon- ja alueenpuheenjohtajien peruskurssi
Julkaistu:Haluaisitko kuulla ja oppia lisää lohkon – ja aluepuheenjohtajan roolista Lions-organisaatiossa? Entä mistä tunnistaa onko klubi hyvinvoiva? Ja kaiken päälle vielä, haluaisitko roppakaupalla infoa ja lähteitä mistä löytää apua klubien hyvinvoinnin arvioimiseksi?
-
LION 2/22: Talkoillaan yhdessä Kulmat kuntoon
Julkaistu:Leijonien Kulmat kuntoon! -karjahduksen kunnianhimoisena pyrkimyksenä on kutsua miljoona suomalaista talkoilemaan kanssamme. Tänä keväänä kulmia voi kuntoilla ennen kaikkea huhti- ja toukokuussa.
-
’Tartu hetkeen’ RLLI
Julkaistu:Koulutus luo elämyksiä, uusia suhteita ja auttaa pääsemään oikean tiedon lähteille optimaalisessa ajassa.
-
Kansainvälinen presidentti Douglas X. Alexander Suomeen
Julkaistu:Kouvolassa järjestettävään Suomen Lions-liiton vuosikokoukseen 10.-12.6.2022 on osallistumassa myös kansainvälisiä vieraita.
-
Suomen Lions-liiton sököturnaus Rääkkylässä
Julkaistu:Suomen Lions-liiton sököturnaus järjestetään lauantaina 21.5.2022 klo 10.00 alkaen Rääkkylässä, Niemisen urheilutalolla.
-
LION 2/22 ilmestyi
Julkaistu:Vuoden ensimmäinen painettu LION-lehti 2/22 jaetaan tänään jäsenille postilaatikkoon tai viimeistään lähipäivinä.
-
LCIF:ltä apuraha B-piirille ukrainalaisten auttamiseksi
Julkaistu:Lionien kansainvälinen säätiö LCIF on myöntänyt lionspiiri 107-B:lle 15 000 US dollarin apurahan ukrainalaisten pakolaisten auttamiseksi Suomessa.
-
Webinaari brändin kirkastamisesta 5.4.
Julkaistu:Brändityöryhmä järjestää 5.4.2022 klo 18 brändi-webinaarin. Brändityön tuloksena ehdotetaan uutta brändislogania, nostetaan Hyvän Päivän näkyvyyttä ja lanseerataan tarinapaja-käsite.
-
Ukrainan sodan uhreille 50 000 euroa
Julkaistu:Suomalaiset lionsklubit ovat tukeneet lahjoituksina Suomen Lions-liiton katastrofitilille yhteensä jo 50 000 eurolla Ukrainan sodan uhreja. Lahjoitukset toimitetaan perille Lions-järjestön kansainvälisen säätiön LCIF:n kautta.
-
Rauhanjulistekilpailun voitto Sloveniaan
Julkaistu:Kansainvälisen rauhanjulistekilpailun palkinto meni tänä vuonna Sloveniaan 13-vuotiaalle Anja Roženille.
-
Partiolaiset kiittävät klubeja
Julkaistu:Yhteensä 22 lionsklubia on myöntänyt tukea Suomen Partiolaisten suurleiri Kajon stipendirahastoon, joka auttaa vähävaraisten partiolaisten osallistumista leirille.
-
KVN-kokous käynnistyi Kokkolassa
Julkaistu:Kuvernöörineuvoston kokous käynnistyi Kokkolassa juhlavasti Leijonahengen tahdissa. Kolmipäiväisen tapahtuman järjestävät LC Kokkola/Kokkotar, LC Kaarlela ja Suomen Lions-liitto.
-
Aktiviteettikuvakilpailussa palkittiin jälleen
Julkaistu:Aktiviteettikuvakilpailun toisen osuuden 1.11.-28.2. voittajaksi on liiton brändityöryhmä valinnut LC Helsinki/Revonsalmen kuvan "Hiihtolajit tutuiksi Suomeen muuttaneille".
-
Ympäristö. Elämän mittainen tehtävä.
Julkaistu:Ympäristö on yksi leijonien maailmanlaajuista palvelukohteista. Tule kuuntelemaan mitä kiehtovaa leijonien ympäristötoiminnassa on tapahtumassa. Ilmoittaudu 31.3.2022 klo 18 maaliskuun teemawebinaariin ”Ympäristö. Elämän mittainen tehtävä.”
-
Hyvää maailman luontopäivää
Julkaistu:Vuosituhansien ajan ihmiset ja kulttuurit ovat olleet riippuvaisia luonnosta ja sen rikkaista antimista. Luonnon arvo ihmisen hyvinvoinnille on suunnaton.
-
Kirjoittamisvalmennusta lehtijuttujen tekemiseen
Julkaistu:Haluaisitko aloittaa lehtijuttujen ja tiedotteiden tekemisen lehtiin? Entä millaisia juttuja lehdet julkaisevat? Mikä tekee jutun kiinnostavaksi? Suomen Lions-liitto järjestää aiheesta webinaarin torstaina 24.3.2022 klo 18.00.
-
Miten tukea Ukrainan sodan uhreja?
Julkaistu:Kansainvälisen järjestömme kautta olemme yhteydessä niin Ukrainan kuin sen naapurimaiden lioneihin tarpeiden kartoittamiseksi ja oikean auttamistavan löytämiseksi. Euroopan lionit varautuvat Ukrainasta tulevien pakolaisten vastaanottoon mm. avustuspaketeilla, jotka sisältävät ruokaa, vettä, hygieniatarvikkeita ja vaatteita.
-
Kansainvälinen palvelupalkinto LC Lahti/Ankkurille
Julkaistu:Kansainvälinen järjestömme Lions Clubs International on myöntänyt LC Lahti/Ankkurille Kindness Matters -palvelupalkinnon.