Elämisentaitoja Lions Quest -koulutuksilla tukea lasten ja nuorten parissa tehtävään haasteelliseen työhön
Merja Virtanen on aloittanut toisen kautensa lionien D-piirin Lions Quest -puheenjohtajana. Hän on tehtävässään huomannut, että lasten ja nuorten parissa työskentelevien työ on tänä päivänä erittäin haasteellista. Elämisentaitoja Lions Quest -koulutusten avulla lionit voivat olla mukana tukemassa näiden asiantuntijoiden tärkeää työtä.

Merja Virtanen on jäsen LC Heinola/Tähdet -klubissa. Hän on asunut välillä Mikkelissä 14 vuotta, mutta pysynyt silti koko ajan mukana Tähtien toiminnassa. D-piirin Lions Quest -puheenjohtajana hän on toiminut viime kaudesta lähtien.
– Ensi keväänä piirissämme järjestetään Elämisentaitoja Lions Quest -peruskoulutus Lappeenrannassa. Aiemmin on järjestetty myös liikuntaseurakoulutuksia.
Virtanen kannustaa klubien Quest-vastaavia tai asiasta kiinnostuneita jäseniä osallistumaan koulutuksiin. – Näin koulutukset tulisivat konkreettisesti tutummiksi, kun nähdään mitä koulutus käytännössä sisältää. Mitä useampi on asiasta tietoinen, mieluummin omien kokemusten kautta, sitä paremmin myös tieto klubien vaikutusmahdollisuudesta koulutusten avulla lisääntyy.
– Klubit voisivat myös tehdä enemmän keskenään yhteistyötä osallistujien rahoittamiseksi yksin tai yhdessä.
Merja Virtanen kokee, että tänä päivänä lasten ja nuorten parissa työskentelevien työ on erittäin haasteellista. – He tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen ja eväät työssä jaksamiseen, jotta pystyvät kannustamaan ja ohjaamaan lapsiamme ja nuoriamme, tulevaisuuden aikuisia. Lionit voivat Quest-koulutusten avulla olla mukana tukemassa näiden asiantuntijoiden tärkeää työtä.
"Jos haluat olla onnellinen tunnin – ota päiväunet. Jos haluat olla onnellinen päivän – mene kalaan. Jos haluat olla onnellinen vuoden – peri omaisuutta. Jos haluat olla onnellinen koko loppuelämäsi – auta muita." - Kiinalainen sananlasku
Merja Virtanen, LC Heinola/Tähdet