Pohjolan lionit kokoontuivat Gardemoenissa

Pohjoismainen yhteistyökokous NSR pidettiin tammikuun loppupuolella Norjan Gardemoenissa. Kokouksessa pohdittiin pohjoismaisen yhteistyön tehostamisen mahdollisuuksia.

Seminaareissa käytiin läpi ajankohtaisia asioita.


NSR on monille melko tuntematon. Miten se ja sen toiminta saataisiin tutummaksi? NSR-kokouksiin osallistumisen hinta, niin kuin mihin tahansa kokouksiin osallistumisten hinta, muodostuu melko korkeaksi eikä siltä osin houkuttele lähtemään mukaan. Hintakysymys on yksi pohdittavista asioista. Toisaalta myös NSR-viikonlopun sisältö on saatava mielenkiintoisemmaksi.

 

Kukin maa vuorollaan järjestää NSR-kokouksen. Ensi tammikuussa se on Kööpenhaminassa ja vuonna 2021 Suomessa. 

 

"Kukin maa vuorollaan järjestää NSR-kokouksen."

Gardemoenissa vahvistettiin tulevaksi NSR-koordinaattoriksi piirikuvernööri Björn Hägerstrand Maarianhaminasta. Hän on mukana jo Milanon kansainvälisessä vuosikokouksessa ensi kesänä ja seuraavana kesänä vastaa kansainvälissä vuosikongressissa Pohjoismaiden Lions-maiden edustuksesta ja sitä seuraavana ohjeistaa seuraajaansa.

Kokouksessa vahvistettiin myös PID Tapani Rahkon tehtävä Orkester Nordenin koordinaattorina Suomen vastuukaudeksi.

 

Ensi tammikuussa valitaan seuraava kansainvälinen avustusprojekti. Klubeissa voidaan alkaa jo pohtia projekteja, joiden vetovastuun suomalaiset lionit voisivat ottaa. Esitykset pitää olla valmiina alkusyksystä.

 

Kiitos suomalaisille leijonille aktiivisesta osallistumisesta tammikuun kokoukseen.

 

 CC Pirkko Vihavainen

 

Pohjoismainen yhteistyöneuvosto

• Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin lionien pohjoismaista yhteistyötä toteutetaan Pohjoismaisessa yhteistyöneuvostossa,  NSR, Nordiska samarbetsrådet.

• Yhteistyöelin on perustettu v. 1962. Yhteistyöhön sisältyy  palveluhankkeita, yhteisesiintymisiä ja hallintoa.

• NSR:n kokoukset pidetään vuorojärjestyksessä eri Pohjoismaissa.

• Puheenjohtajien kokouksissa puhetta johtaa kyseisen maan puheenjohtaja, joka on ensi kaudella Lisbeth Andreasen Tanskasta.



Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki

Yhteystiedot