Nuorisovaihto antaa unohtumattomia elämyksiä

Vuosi 2018 on ollut eräänlainen käännekohta nuorisovaihdossa. Kaudella 2017 – 2018 saimme vaihtoon lähtevien kurssin nousuun. Enempäänkin olisi resursseja, mutta akilleen kantapääksi on muodostunut isäntäperheet. niiden hakuun on panostettava jo heti syksyllä. Muutoin tulee hiki kesällä ennen leirejä.

 

Voimme varsin perustellusti sanoa, että vuosikymmenten aikana on tuhansia nuoria ottanut osaa kansainväliseen nuorisovaihtoon. He ovat varmasti saaneet elämyksiä, joita eivät unohda koskaan. Samoin on varmasti uusien ystävien kanssa. He ovat saaneet vaihdosta monia pitkäaikaisia ystäviä. Ovatpa jotkut löytäneet jopa puolison elämäänsä.

 

Onko klubeille tullut mieleen, että kun vaihdosta tulee hyvin positiivinen kokonaiskuva, niin nuoria kannattaa kysyä esim. Leoklubeihin ja huoltajia vaikka suoraan klubeihin. Hyvä vinkki käynnissä olevaan jäsenkampanjaan.

 

On kuitenkin syytä huomata, että nuorisovaihto on kahdensuuntaista. Meiltä lähtee nuoria vaihtoon, ja vastaavasti tänne saapuu nuoria.

 

Moni klubi lähettää mielellään nuoria vaihtoon, mutta tasapainon saavuttamiseksi, myös vastaavasti tänne tuleville nuorille pitäisi löytää isäntäperheet leirin yhteyteen. Aina pitää muistaa, että lähtijöille joku perhe jossakin avaa sinne saapuvalle nuorelle kotinsa oven. Miksemme me siis vastaavasti avaisi kotimme ovea tänne saapuvalle nuorelle? Samalla saisimme kansainvälisen kosketuksen ja todennäköisesti pitkäaikaisen uuden ystävän.

 

Nuo­ri­so­vaih­to on 17 - 21 -vuo­tiai­den nuor­ten pää­sään­töi­ses­ti ke­sä­ai­ka­na ta­pah­tu­vaa muu­ta­man vii­kon mit­tais­ta tu­tus­tu­mis­ta mui­hin mai­hin ja nii­den kult­tuu­riin. Tämä ta­pah­tuu per­heo­les­ke­lun ja kan­sain­vä­lis­ten lei­rien muo­dos­sa. 

 

Kan­sain­vä­li­nen Lions-nuo­ri­so­vaih­to­toi­min­ta alkoi Suo­mes­sa vä­hi­tel­len ja sitä alet­tiin hoi­taa or­ga­ni­soi­dus­ti 1960-lu­vul­la, jol­loin vuon­na 1966 va­lit­tiin en­sim­mäi­nen nuo­ri­so­vaih­to­joh­ta­ja. 

Viime vuo­si­na Suo­mes­ta on läh­te­nyt n. 200 nuor­ta ja tänne on saa­pu­nut 140-160 nuor­ta. Suo­mes­sa jär­jes­te­tään ta­val­li­ses­ti 4-5 kan­sain­vä­lis­tä lei­riä ke­säs­sä. 

 

Nuo­ri­so­vaih­to on lionsklu­bien ak­ti­vi­teet­ti.  Klu­bit hy­väk­sy­vät ja ”lä­het­tä­vät” nuo­ren vaih­toon ja jär­jes­tä­vät per­heo­les­ke­lu­mah­dol­li­suu­den Suo­meen saa­pu­vil­le nuo­ril­le.  Ta­val­li­ses­ti lä­het­tä­vä klubi tukee nuo­ren mat­kaa ta­lou­del­li­ses­ti erik­seen so­vit­ta­val­la mää­räl­lä. Eet­ti­sis­tä syis­tä lionsklu­bin jä­se­nen lap­sel­le täl­lais­ta tukea ei voida mak­saa klu­bin ak­ti­vi­teet­ti­ti­lil­tä. 

 

Suo­men lionsklu­bit tu­ke­vat yh­teis­vas­tuul­li­ses­ti tääl­lä jär­jes­tet­tä­viä kan­sain­vä­li­siä lei­re­jä. 

Mi­kä­li olet kiin­nos­tu­nut osal­lis­tu­maan Lions-jär­jes­tön nuo­ri­so­vaih­toon, ota yh­teyt­tä paik­ka­kun­ta­si lionsklu­biin li­sä­tie­to­jen saa­mi­sek­si.

 

Lio­nien nuo­ri­so­vaih­don teh­tä­vä - mis­sio we serve

 

  • Luoda suo­ma­lai­sil­le nuo­ril­le mah­dol­li­suus nähdä ja kokea uusia kult­tuu­re­ja ja elä­mää vie­raas­sa maas­sa ja luoda uusia eri­lai­sia ys­tä­vyys­suh­tei­ta sekä antaa nuo­rel­le ti­lai­suus kas­vaa ja ke­hit­tyä it­se­näi­ses­ti toi­meen­tu­le­vak­si kan­sa­lai­sek­si.

 

  • Luoda suo­ma­lai­sil­le per­heil­le ja hei­dän nuo­ril­leen mah­dol­li­suus tu­tus­tua vie­rai­siin kult­tuu­rei­hin ja ih­mi­siin vas­taa­not­ta­mal­la tänne saa­pu­via nuo­ria.

 

  • Luoda mah­dol­li­suus lio­neil­le ja jou­kol­le nuo­ria (mah­dol­li­ses­ti leoja) har­joit­taa kan­sain­vä­lis­tä toi­min­taa ja joh­ta­juut­ta or­ga­ni­soi­mal­la ja joh­ta­mal­la nuo­ri­so­vaih­toa ja sii­hen kuu­lu­via lei­re­jä.

 

  • Li­sä­tä ja yl­lä­pi­tää po­si­tii­vis­ta lion­si­ma­goa Suo­mes­sa ja maa­il­mal­la.

 

  • Saada mahdollisesti uusia Leo ja Lions jäseniä järjestöömme.

 

Ari Lindell

Director of Youth Camps and Exchange (YCED)

+358 50 544 2979

 

Päivitetty 23.10.2018



Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki
010 501 4500

Yhteystiedot