Trimmataan yhdessä purjeet 

Lionien uuden vuosisadan matka on alkanut. Kansainvälisen presidentin Gudrun Yngvadottirin teeman mukaisesti purjeet on nostettu ja niiden trimmaaminen alkaa. Se tarkoittaa täällä Suomessa saumatonta ja lujaa yhteistyötä  kaikkien suomalaisten leijonien kesken.

 

Keskitetään voimavarat merkitykselliseen toimintaan, jäsenten hyvinvointiin sekä uusien jäsenten hankintaan. Ympäristö-teema puhtaine vesineen tukee Haku päällä -kampanjaa. Ollaan näkyvillä yleisötapahtumissa. Otetaan leot mukaan aktiviteetteihin. Autetaan ihmisiä arjessa. Toivon onnea myös Campaign 100 -hankkeelle.

Nyt on hyvä aika tehdä töitä jo ensi kesän nuorten kansainvälisiä leirejä varten. Iso haaste on tänä vuonna ollut isäntäperheiden saaminen. Entä jos Sinäkin ottaisit ensi kesänä vastaan nuoren tai pari!

 

Mennään eteenpäin. Suunnataan horisontin taa kohti tulevaisuutta sydämellä palvellen!

 

Pirkko Vihavainen

Suomen Lions-liiton puheenjohtaja 

 


KV-presidentti Suomeen

 

Lions Clubs Internationalin kansainvälinen presidentti Gudrun Yngvadottir vierailee Suomessa 26.-29.8.

 

Islantilainen Gudrun Yngvadottir on 101–vuotiaan järjestömme ensimmäinen kansainvälinen naispresidentti.

Hän uskoo naisjäsenten monipuolistavan lionsklubien toimintaa ja toivoo lionsklubien naisjäsenten osuuden määrän nousevan 50 prosenttiin.

-Sellaisten klubien tiedetään menestyneen parhaiten, joissa toimii sekä naisia, että miehiä, hän toteaa.

 

Kansainvälisen presidentin vierailuohjelmaan Suomessa sisältyy 27.8. vierailu maailman vanhimman leijonan, Aimo Viitalan luona sekä erityisesti näkövammaisille suunnatun liikuntapaikan avaus Väinämöisen kentällä. Liikuntapaikka on yksi Lions 100 v-perintöprojekteista.

 

Lisäksi Yngvadottir tutustuu maanantaina Helsingin yliopistoon sekä Suomen Lions-liiton toimistoon Malmilla, jossa hänelle esitellään Itämerihanketta.

Illalla kansainvälinen presidentti pitää pienen puheen B- ja N piirien kauden avajaisissa Pohjois-Haagan yhteiskoululla.

 

Tiistaina Gudrun Yngvadottir siirtyy Mikkeliin. Siellä hän osallistuu D-, H- ja K-piirien kauden avaustapahtumaan Mikael-salissa, jossa hänelle on myös varattu puheenvuoro.

 

 

Haku päällä!

 

Pitkä kuuma kesä on takanapäin ja on ollut ilo seurata mm. facebook –päivityksiä klubien hienoista aktiviteeteista ja mukanaoloista kesän tapahtumissa. Haku on ollut päällä kesälläkin, josta parhaimmat kiitokset aktiivisille toimijoille.

 

Nyt kauden alussa on hyvä päivittää jäsenhankintasuunnitelma ja selvittää klubin lähtötilanne sekä tarvittaessa muuttaa toimintatapojamme siten, että voimme sanoa: On ilo olla leijona!

 

Liiton nettisivuille perustetaan piakkoin kampanjaa varten oma ”työkalupakki”.

Pakin sisältönä on mm. vinkkejä klubitoiminnan ja jäsenhankinnan kehittämiseksi, tulostettavia kampanjamateriaaleja ja valmiiden materiaalin tilausohjeita. Pakkiin odotetaan myös klubeilta menestystarinoita kampanjan toteutumisesta.

 

Sivulle tulee myös ”Hall of Fame”, jossa ilmoitetaan ne klubit, joiden jäsenmäärä on kasvanut vähintään kahdella. Kauden lopussa tässä kunniagalleriassa olevien klubien kesken arvotaan yllätyspalkintoja. Onhan oma klubisi arvonnassa mukana!

 


Jäsentietolomakkeet

 

Kansainvälinen Lions -päämaja (Oak Brook) saattaa lähettää klubeille sähköpostiviestin, joka koskee henkilötietojen tallentamista/vaihtoa Lionien pääkonttorissa Chicagossa.

 

Tätä pyyntöä EI kuitenkaan tule noudattaa, sillä Suomen Lions-liitto lähetti jo keväällä klubeille vastaavan, uuteen tietosuoja-asetukseen liittyvän pyynnön, jossa toivottiin täyttämään ja allekirjoittamaan jäsentietolomake.

 

Lomake löytyy linkistä https://www.lions.fi/jasenille/jasenrekisteri/tietosuojaan_liittyvat_lomakkeet_ja_ohjeet/.

Tuo lomake on toteutettu EU:n tietosuoja-asetuksen vaatimusten mukaisesti.

Jos klubinne jäsenet eivät vielä täyttäneet ja allekirjoittaneet lomaketta, toivomme sihteerien huolehtivan asiasta mahdollisimman pikaisesti.

 

 

 

GAT –maailmanlaajuinen toimintaryhmä

 

Maailmanlaajuisen toimintaryhmän(GAT) toinen kausi on starttannut ja klubeissa ollaan valmistautumassa palveluaktiviteettien ja Lionstoiminnan toteuttamiseen monin eri tavoin.

Oheisesta linkistä löytyy laajasti tietoa ja vinkkejä suomeksi siitä, mitä kaikkea maailmanlaajuisen toimintaryhmän toiminnot klubille tarjoavat ja miten meidän viiteen(5) palveluhaasteeseen voidaan vastata paikallisesti toimimalla.

 

Lisätietoja maailmanlaajuisen toimintaryhmän toiminnasta 

ja toteutuksesta omassa klubissanne saa ko. sivujen kautta ja piirien GAT-yhteyshenkilöiltä; Palveluaktiviteetit(GST), Jäsenasiat(GMT) ja Koulutus(GLT). 

 

Linkki:

 

 

Klubit ja piirit voivat hakea liiton Punainen Sulka avustusta kaudelle 2018-2019

Kuvernöörineuvoston päätöksellä (3/2017 – 2018 26.9.2017 § 36) Lions-liiton nuorisotyölle myönnetyn Punainen Sulka -keräyksen avustusosuus oli 401.500 €. Päätöksen mukaan ”Lions-liiton nuorisotyölle tarkoitettu avustus rahastoidaan, ja klubeille annetaan mahdollisuus hakea rahastolta tukea omalle nuorisotyölleen”.

 

Maaliskuussa 2018 pidetyssä kuvernöörineuvoston kokouksessa avustuksen hakeminen mahdollistettiin myös piireille. Käytännössä tällä tarkoitetaan sitä, ettei koko avustussummaa jaeta kerralla, vaan avustuskohteet määritellään tilanteen mukaan siihen saakka, kunnes avustusta riittää jaettavaksi nuorisotyön kohteisiin liitossa, piireissä ja klubeissa.

 

Kaudella 2018 – 2019 klubien ja piirien hakemuksille on varattu yhteensä 70.000 euroa.

 

Hakuohjeet ovat seuraavat:

Hakemusten määräaika on 31.10.2018 mennessä.

Hakemukset ovat vapaamuotoisia, mutta niiden tule sisältää tarkat tiedot hakijasta (ml. yhteys- ja pankkitiedot) ja käyttökohteesta (ml. aika, paikka, tapahtuman budjetti) projektisuunnitelman muodossa.

Palvelutoimiala vastaa hakemusten käsittelystä ja esityksestä yhteistyössä pääsihteerin kanssa.

Avustukset hyväksyy kuvernöörineuvosto (marraskuu) hallituksen esityksestä.

Klubit voivat hakea tukea nuorisohankkeisiinsa max 2.000 €.

Piirit max 5.000 €.

Avustus tulee perustellusti kohdentaa Punainen Sulka -keräyksen mukaisesti neljälle seuraavista nuorisotyön alueista:

Nuorten elämänhallinta

Syrjäytymisen ehkäisemisen

Nuorten mielenterveys

Päihteetön elämäntapa

Avustuksen käytöstä tulee raportoida.

 

Lisätietoja asiasta antavat palvelujohtaja Jukka Isotalo () ja pääsihteeri Maarit Kuikka ().

 

 

Uusi projektipäällikkö valittu

 

Puhdas Itämeri -hankkeen projektipäälliköksi on valittu taiteiden maisteri Karoliina Vilander.

Vilander aloitti tehtävässään 13.8.2018.

Projektipäällikkö tulee työskentelemään sekä Lions-toimistossa että John Nurminen -säätiön tiloissa.

 

 
Yhdessä - Hyvää mieltä toisille ja itselle

 

Tänäkin vuonna yksi tärkeimmistä yhteisistä varainhankinta-aktiviteeteista suuntautuu kotimaisten nuorten hyväksi. Muistamalla omia läheisiäsi Lions-joulukortilla ja myymällä kortteja  eteenpäin annat oman panoksesi.

Joulukorttimyynnistä klubisi kassaan kilahtaa sitä suurempi summa mitä enemmän laitat kortteja maailmalle (50 %  myynnistä). 

 

Arpamyynnillä kasvatamme myös apuamme nuorisolle ja autamme yhdessä parempaan tulevaisuuteen. Lions-arpa on myös  oivallinen lahja, joka mahdollistaa jopa henkilöauton tai vaikkapa venepaketin voittamisen. Arpamyynti kannattaa  aina myös ottaa  osaksi klubisi muita aktiviteetteja.

 

Klubisi presidentti on saanut / saa Lions-joulukorttien ja -arpojen esitteet sekä toimintaohjeet. Tutustukaa  niihin yhdessä – autetaan yhdessä !  Nuoriso kiittää !

 

 

NUORISOON KOHDISTUVA PALVELUAKTIVITEETTI

 

Turvallisesti netissä – vastuu on meidän

 

Tänäkin lukukautena alakoulujen kolmasluokkalaisille ja heidän van­hemmille suunnattu 28 -sivuinen Turvallisesti netissä - Vastuu on meidän -opas tarjoaa perheille vinkkejä ja ohjeita turvalliseen netin ja sosiaalisen median käyttöön. Lapset tarvitsevatkin vanhempien tukea medialukutaitojen hallintaan, digitaalisessa maailmassa seikkaillessaan.

 

Kampanja toteutetaan nyt jo 9. kerran valtakunnallisesti lionsklubien paikallisena aktiviteettina ja opasvihkojen kustannuksiin(2€/kpl) voi hakea rahoitusta esimerkiksi Punainen Sulka keräystuotoista, joista osa on rahastoitu nuorisoon kohdistuvien aktiviteettien varmistamiseksi.

 

Lisämateriaalia ja oppaiden tilauslomake löytyy kätevästi netistä   -kampanjasivujen kautta.

Vuosittain aktiviteetin kohteena oleva ikäluokka on noin 60.000 9-10 -vuotiasta 3. luokkalaista vanhempineen. Kampanjalla osallistumme myös kansalliseen MEDIATAITOVIIKKOON, joka pidetään helmikuussa 2019.

 

Linkki:

 

vastuu_on_meidan_oppaan_tilauslomake_2018-2019.pdf 

 


Ehdota Hyvä teko palkittavaksi

 

Joka vuosi 8.10. vietetään lionstoiminnan Hyvän Päivää. Hyvän Päivä koskee kaikkia yli 23 000 vapaaehtoistyöhön sitoutunutta lionia 920 ilonsklubissa eri puolilla maata. 

 

Ehdota Hyvä teko

Lioneilla ja lionsklubeilla on nyt mahdollisuus tehdä ehdotuksia. Palkintoa voidaan ehdottaa klubille tai yksittäiselle lionille. 

 

Ehdotuksen voi lähettää Lions-liiton toimistoon tai laittaa sähköpostilla 31.8. mennessä. 

 

Ehdotuksessa tulee ilmetä palkittavan nimi ja ehdotus perusteluineen, aktiviteetin tai projektin nimi, tekijät, kohderyhmä, kuvaus toiminnasta sekä sen vaikutuksista. Ehdotuskirjeen loppuun ehdottajan nimi tai ehdottajaklubin nimi yhdyshenkilön yhteystietoineen. Myös voittajaehdotuksen tehnyt saa palkinnon.

 

Hyvän Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota lionien vapaaehtoiseen palvelutoimintaan ja tehdä samalla tunnetuksi paikallista lionstoimintaa ja kertoa klubien monista tavoista tehdä hyvää.

 

Suomen Lions-liitto julkistaa vuosittain Hyvän Päivänä valtakunnallisen Vuoden Hyväntekijän sekä omista joukoistaan lionien Vuoden Hyväntekijän tai Hyvän teon.

 

 



Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki
010 501 4500

Yhteystiedot