Kaarlo Lehikoinen

LC-Joroinen
s. 21.3.1933 Juuka
k. 10.5. 2017 Joroinen

 

Joroisten entinen kanttori ja kirkkomuusikko, Dir.cant. Kaarlo Lehikoinen kuoli 10.5.2017. Hän oli syntynyt 21.3.1933 Juukassa. Hieno ja pidetty ihminen poistui joukostamme.

 

Joroisiin Kaarlo ”Kalle” tuli vuonna 1961, jolloin hänet valittiin Joroisten kanttoriksi. Siitä lähtien hänen vaikutuksensa Joroisten Seurakunnan ja ympäristön musiikkielämään on ollut suuri. Kallella oli kiinnostus ja lahjat monenlaiseen musiikin tekemiseen. Joroisiin perustetiin mm. Joroisten Mieslaulajat, jonka 10.-vuotisjuhlakonsertti pidettiin syksyllä 1972., sekä Joroisten Soittokunta, Nuorisopuhallinorkesteri, Mieskvartetti, Joroisten Tertsetti ja kirkkokuoro.

 

Vuosikymmenien ajan olemme saaneet kuulla Kallen valmistelemia musiikkiesityksiä. Muistot palaavat mieliin. Kalle oli hyvä laulaja ja taitava vaskipuhaltimien soittaja. Hän esiintyi erilaisissa juhlissa ja tilaisuuksissa. Kallen trumpetti ja flyygelitorvi soivat erityisen kauniisti Joroisten kirkossa ja toisinaan vaikka Joroisten jouluavajaisissa, Lions-klubin tilaisuuksissa ja juhlissa tai Kaitaisten kesäpaikan tanhuvilla.

 

Kalle oli kutsuttu 1960 perustettuun Joroisten Lions-klubiin vuonna 1962, ja ehti olla lion 55 vuotta. Klubin ”musiikkivastaavana” hän järjesti hienoja musiikkiesityksiä eri tilaisuuksiin. Hän oli aina valmis palvelemaan! Hänen trumpetilla soittamansa Leijonamarssi kaikuu yhä. Kaikissa merkittävissä klubin tilaisuuksissa ohjelmassa oli hänen järjestämäänsä musiikkia. Erilaisten vaskikokoonpanojen esitykset soivat juhlavasti.

 

Hänen musiikkipalvelujaan toivottiin ja pyydettiin. Vielä viimeisenä keväänään hän valmisteli musiikkitilaisuutta, josta olisimme päässeet nauttimaan. Se ei enää toteutunut.

 

Soittamisen lisäksi hän sävelsi musiikkia ja teki satoja sovituksia moniin tarkoituksiin.

 

Hänen musiikillinen luomistyönsä jatkui vilkkaana myös hänen eläkevuosinaan.

 

Virassaoloaikanaan hän lauloi myös Suomen Kanttorikuorossa.

Palkkatyönsä ohella Kalle opetti musiikkia mm. kouluissa, kansalaisopistoissa sekä Varkauden ja Savonlinnan musiikkiopistoissa. Kun kanttorilla oli perjantaina vapaata leipätyöstään, hän nousi tyttärensä kertoman mukaan linja-autoon ja matkusti Savonlinnan Musiikkiopistoon töihin. Myös yksityisoppilaita kävi hänen soittotunneillaan.

 

Kalle jätti jälkeensä lukuisia mapillisia nuotteja. Niiden taltioiminen on aloitettu. Hän teki toista sataa sovitusta Joroisten Tertsetille ja suuren määrän Mieskuorolle, Kirkkokuorolle ja Mieskvartetille. Mieskvartetti tunnettiin myös Leijonakvartettina. Eniten sovituksia löytynee kuitenkin Varkauden ja Sorsakosken soittokunnille.

 

Kallen nuotistot on saatettu hänen omaistensa ja Varkauden soittokunnan johtajan ja Sorsakosken Soittokunnan sihteerin toimesta Soisalo-opiston huomaan. Myös nuottien digitalisoimista on suunniteltu.

 

Säveltämässään laulussa ”Sun etehes lapsi Beetlehemin”Kalle toivoi Lauri Pohjanpään sanoin: Suo lähteä luotas rikkaana ja sun lahjoilla siunaamanas: sun anteeksiantosi syömmessäin ja sun kalliit elämän sanas.

 

Kallea kaipaavat ja muistavat lapset ja lastenlapset perheineen sekä lukuisat muut läheiset, ystävät ja leijonaveljet.

 

Kiitoksen sävelet jäävät soimaan.

 

Timo Vesa

Kallen ystävä ja laulutoveri, lion- veli



Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki
010 501 4500

Yhteystiedot