Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Matkusta tapaamaan kummilastasi

Kummilapsitoiminnan työryhmäläisten vuotuinen tarkastusmatka Sri Lankaan vuonna 2021 on peruttu pandemian johdosta ja sen sijaan tehdään etätarkastus.

Voit matkustaa tapaamaan kummilastasi Sri Lankaan. Suunnitelma kunkin vuoden tammi-helmikuisten lastenjuhlien aikataulusta ilmoitetaan tällä sivulla edellisvuoden elo-syyskuun aikana, jotta kummit voivat halutessaan ajoittaa matkansa oman kummilapsensa tapahtuman ajalle.

Suunnitelmassa esitettyihin päivämääriin voi tulla muutoksia tai vaihdoksia vain srilankalaisten klubien voittamattomien esteiden takia.

Matkan aikana työryhmämme ei vastaa Suomen puhelinnumeroihin, tekstiviestit luemme ja parhaimmin kommunikointi sujuu sähköpostien avulla.

Sri Lankassa työryhmän yhteysnumerot

Eero Arvo +94 779 423 477

Taru-Maija Gustafsson +94 76 397 8126

Matti ja Ulla Paavola +94 763 936 927

Sri Lankan matkaa suunnitteleville

Viisumikäytäntö Sri Lankassa

1.1.2012 alkaen Sri Lanka on ottanut käyttöön maksullisen, ennakkoon, aikaisintaan kolme kuukautta ennen maahan saapumista nettisivuilta www.eta.gov.lk haettavan viisumin (Electronic Travel Authorization, ETA). Turistiviisumianomuksen voi tehdä osoitteessa www.eta.gov.lk.

Kopio hyväksymisviestistä tulee ottaa matkalle mukaan. Jos anomus hylätään, tulee matkustajan ottaa yhteyttä lähimpään Sri Lankan edustustoon. Tarkempia ohjeita uudesta käytännöstä englanniksi netissä www.eta.gov.lkwww.eta.gov.lk ja www.immigration.gov.lk.

Matkustusluvan hyväksymisviestin lisäksi matkustajalla edellytetään olevan maahan saapuessaan:

  • passi, joka on voimassa vähintään 6 kuukautta maahan saapumisesta
  • vahvistettu paluulentolippu
  • riittävät varat matkan ajaksi

ETA-matkustusvaltuutus oikeuttaa kahteen maahantuloon ja on voimassa 30 päivää saapumisesta Sri Lankaan.

Rokotukset

Lue lisää tarvittavista rokotuksista.

Matkustaminen ja majoitus

Matkat on yleisimmin tehty yksilöllisesti normaaleilla reittilennoilla. Myös matkanjärjestäjät ovat viime vuosina tarjonneet valmiita matkapaketteja.

Matkustusilmoitus on palvelu, jossa ulkomaille matkustavat suomalaiset voivat antaa matka- ja yhteystietonsa ulkoministeriölle. Hätätapauksessa tai kriisitilanteessa ulkoministeriö voi ottaa yhteyttä matkustusilmoituksen tehneisiin. Matkustusilmoituksen voi tehdä netissä osoitteessa matkustusilmoitus.fi.

Hotellivarauksien ja lentokenttäkuljetusten järjestelyissä avustavat tarvittaessa projektin yhteyshenkilöt.

Ole hyvä ja ilmoita yhteyshenkilöille matkapäiväsi ja hotelli, kun ne ovat tiedossasi.

Lion Eero Arvo lady Kaija, eero.arvo@lions.fieero.arvo@lions.fi, 040 5510844.