Kiitos veteraanit ja lotat

[24.4.2015]

 

Lionien valtakunnallinen pääaktiviteetti kaudella 2014-15 on kohdistettu viime sodissa rintamalla palvelleisiin sotaveteraaneihimme, lottiimme sekä sotaveteraaniemme puolisoihin, pikkulottiin ja sotilaspoikiin. Vuoden alussa maassamme oli noin 26000 rintamatunnuksen saanutta veteraania ja lottaa. Sisä-Savon neljässä kunnassa heitä elää keskuudessamme 113. Sotaveteraanien keski-ikä on ylittänyt 90-vuotismerkkipaalun.

 

Pääosa veteraaneistamme ja lotistamme asuu ja elää omissa kodeissaan tai palveluasunnoissa. Kotiin vietävien palveluiden tarve korostuu heidän ikääntymisensä myötä. Laitoskuntoutuksen tarve vähenee, kotiin vietävien kuntoutus- ja tukipalveluiden tarve lisääntyy. Kuntien ja valtion järjestämien palveluiden lisäksi tarvitaan vapaaehtoisten voimia täydentämään kotiin vietäviä avopalveluita. Esimerkiksi yksinäisyyden karkotukseen tarvitaan paikallisten vapaaehtoisten virkistys- ja ystäväpalveluja.

 

 

Muutama esimerkki lionien Kiitos veteraanit – aktiviteetin palveluista:

 

 

Karttulan, Tervon ja Vesannon lionit järjestivät yhteistyössä paikallisten veteraaniyhdistysten kanssa maaliskuussa konserttiretken Talvisodan päättymisen muistokonserttiin Kuopion musiikkikeskukseen. Myös lionien Arne Ritari-säätiö osallistui virkistysretken rahoitukseen. Pääosin kuoromusiikista koostuneen elämyksen sai kokea noin 70 veteraanisukupolven edustajaa saattajineen. Salin täysi yleisö liikuttui erityisesti Sotaveteraanien oman mieskuoron ja Rajalan koulun musiikkiluokkalaisten yhdessä esittämästä Sotaveteraanin iltahuudosta, jonka sanat ja sävelen on synnyttänyt Vesannolta lähtöisin oleva musiikkipedagogi, sotaveteraani Kalervo Hämäläinen.

 

Lokakuulla Tervon lionit olivat mukana toteuttamassa veteraanimusiikin konserttia entisellä Suojeluskunnan talolla, joka nykyisin palvelee nuorisoa. Samalla juhlittiin jatkosodan päättymisen 70-vuotispäivää. Viihdytysjoukkona esiintyi Kenttäharmaa-orkesteri Pieksämäeltä. Konsertti ja iltamat keräsivät reilun 200 hengen yleisön. Pyörähtely tanssiparketilla kävi monelle hyvästä kuntoutuksesta.

 

 

Konserttien lisäksi Tervon lionit ovat olleet tukemassa myös veteraanien perinteisten rantakala- ja jouluateriatilaisuuksien järjestelyjä sekä ohjelmia. Paikallista Sotiemme Veteraanit varainkeräystä olemme tukeneet kyyditsemällä kerääjinä toimineita varusmiehiä. Olemme myös tukeneet lottiemme kuntoutusta osallistumalla kuntoutettavien kyydityskuluihin. Kotikäynnein olemme palvelleet eri tavoin veteraanejamme, heidän puolisoitaan sekä lottiamme ja pikkulottiamme. Perinteinen palvelumme on ollut havuköynnöksen ja valaistuksen asentaminen sankarihautamuistomerkille itsenäisyyspäiväksi. 

 

 

Taloustutkimuksen tuoreen haastattelututkimuksen mukaan 85 % suomalaisista ilmaisee arvostavansa erittäin paljon sodan kokenutta sukupolveamme. Veteraanisukupolvi teki aikanaan palveluksen meille jälkipolville pelastaessaan maamme itsenäisyyden ja jälleenrakentaessaan sotien runteleman maamme. Nyt on meidän vuoromme palvella heitä ja osoittaa kiitollisuutemme heille. Jos autat, et jätä!

 

Timo Särkelä, LC Tervo



Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki
010 501 4500

Yhteystiedot