Vuosikokouksen puhelinäänestys-järjestelmässä ongelmia

Puhelinäänestys ei tänä vuonna sujunut yhtä mallikkaasti kuin edellisvuosien vuosikokouksissa Joensuussa ja Turussa.

 

Tällä kertaa käyttöön oli otettu pidempi puhelinnumero, jotta myös ahvenanmaalaiset voisivat äänestää onnistuneesti. Heidän lisäkseen myös joitain android-puhelimia käyttävillä oli viime vuonna ongelmia lyhytnumeron kanssa.

 

Koekierroksella äänistä pääsi kuitenkin läpi vain noin puolet. Lounastauon jälkeen otettiin käyttöön uusi numero.

 

Varsinaisia äänestyksiä ehdittiin suorittaa muutamakin, kunnes selvisi, että ääniä jää edelleen pääsemättä läpi. Värillisillä lipuilla testattiin asiaa ja todettiin, että noin 300 ääntä jää rekisteröimättä. Tästä syystä vaihdettiin perinteiseen lippuäänestykseen. Äänioikeutettuja salissa oli 741 420 klubista.

 

Uusintaäänestyksissä asiakysymykset äänestettiin värillisillä lipuilla ja varapuheenjohtajavaali käytiin suljetuttuna lippuäänestyksenä.

 

Tulokset pysyivät uusintaäänestyksissäkin samoina.

 

Syytä puhelinäänestyksen epäonnistumiseen ei vielä tiedetä. Asiasta on tehty selvityspyyntö ja kunhan raportit järjestelmästä vastaavilta saadaan, kerrotaan niistä myös liiton kotisivuilla ja seuraavassa Lion-lehdessä.

 

Teija Loponen

MD-PRC

 

 

 



Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki
010 501 4500

Yhteystiedot