Jukka Jalonen on vuoden 2019 Valtakunnallinen Hyväntekijä

Suomen Lions-liitto on nimennyt vuoden Valtakunnalliseksi Hyväntekijäksi 2019 Suomen jääkiekkomaajoukkueen kaikkien aikojen menestyksekkäimmän päävalmentajan Jukka Jalosen


Suomen Lions-liitto jakaa vuosittain Hyvän Päivänä 8.10. tunnustusta henkilöille tai tahoille, jotka ovat toiminnallaan vahvistaneet yhteistä hyvinvointia Suomessa.

 

Jukka Jalonen on moninkertainen leijona. Hän on leijona valmentajana, mutta hän on leijona myös lionsklubi Riihimäen jäsenenä. Valmentajana Jalosella on erityiskyky, joka lienee menestyksen syvin lähde. Hän löytää usein aivan nimettömistä pelaajista sellaisia ominaisuuksia, jotka yllättävät kaikki muut. Jukka Jalonen ei tarvitse joukkueeseen maailmantähtiä, mutta hänen joukkueensa synnyttää niitä.

 

Tunnustuksen perusteissa mainitaan, että hyvien ominaisuuksien löytäminen ja niiden tukeminen hyvän elämän voimaksi on Lions-aatteen mukaista. Jukka Jalonen on halunnut tukea myös valmentajille tuotettua Lions Quest -koulutusta.

 

− Olen todella ylpeä ja yllättynytkin valinnastani vuoden Valtakunnalliseksi Hyväntekijäksi. Se on suuri kunnia, varsinkin kun olen läheltä nähnyt kuinka hienoa ja pyyteetöntä Lions-työtä esimerkiksi oman klubini jäsenet vuodesta toiseen tekevät. Omaa aktiivisuuttani työnteko välillä häiritsee, mutta mukana olen aina, kun vain ehdin.


Tuhat sydäniskuria Suomeen
Vuoden lionien hyväntekijäksi valittiin lion Rauno Mikkola lionsklubi Littoisista. Mikkola on suurella sydämellä käynnistänyt valtakunnallisen sydäniskurikampanjan. Aikaa ja vaivaa säästämättä hän on pyyteettömästi ja päättäväisesti ajanut tärkeää asiaa eteenpäin.

 

Sydäniskurikampanjan tavoitteena on saada Suomeen noin tuhat uutta sydäniskuria. Kampanja on yksi Suomen suurimmista lionien humanitäärisistä kampanjoista, jolla on valtava mahdollisuus inhimillisen elämän turvaamiseksi.

 

− On äärimmäisen tärkeää, että tunnustamme sen arvon, jonka vapaaehtoistoimijat, kuten Suomen Lions-liitto, tuovat kantamalla vastuuta yhteisestä hyvinvoinnista. Sydäniskurikampanjan toteuttaminen on esimerkillistä vastuunkantoa. Kampanja on merkittävä humanitaarinen ansio, jonka hyöty tulee kokonaisuudessaan meidän kaikkien suomalaisten hyväksi, sydäniskurikampanjan suojelijana toimiva kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva toteaa.

 

Tunnustuksen perusteissa mainitaan, että Mikkolan esimerkillinen sitkeys ja peräänantamattomuus yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi kuvastaa mitä parhaiten oikeaa Leijona-henkeä, jonka tarkoituksena on auttaa kanssaihmisiään parempaan elämään ja jopa antaa mahdollisuus jatkaa sitä.

 

Valinnat julkistetaan 8.10. klo 9.30 Hyvän Päivänä eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa, johon tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan tilaisuutta. Tarjoilujen vuoksi pyydämme tiedotusvälineiden edustajia ilmoittautumaan 4.10. mennessä Suomen Lions-liiton viestintä- ja markkinointipäällikkö Anna-Kaisa Janssonille, , 050 3077 043.

 

Lionstoiminnan Hyvän Päivä koskee lähes 22 000 vapaaehtoistyöhön sitoutunutta noin 900 lionsklubissa eri puolilla maata. Hyvän Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota lionien vapaaehtoiseen palvelutoimintaan ja mahdollisuuksiin lisätä yhteistä hyvinvointia. 


Terveiden elämäntapojen, liikunnan ja diabeteksen voittamisen hyväksi järjestetään Hyvän Päivän viikolla myös diabeteskävelyitä ympäri Suomen lauantaina 12.10.


Lisätietoja: Suomen Lions-liiton toiminnanjohtaja Maarit Kuikka, , 040 580 2494.


Suomen Lions-liitto on valtakunnallinen kattojärjestö, jonka lionsklubit perustivat 24.10.1960 hoitamaan valtakunnallista yhteistyötä, maanlaajuisia kampanjoita ja tukemaan klubien toimintaa. Liitto järjestää nuorisovaihtoa, kouluttaa ja valmentaa sekä vastaa Suomen lionsklubien kansallisista ja kansainvälisistä aktiviteeteista ja yhteistyöstä. Suomen Lions-liitto kuuluu kansainväliseen Lions Clubs International -järjestöön. Suomen Lions-liiton jäsenmäärä on lähes 22 000.


Lue lisää toiminnasta , , ja .



Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki

Yhteystiedot