Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Tule mukaan keräykseen pienten potilaiden hyväksi

Julkaistu:

Suomen Lions-liitto, lionsklubit sekä Lastenklinikoiden Kummit tekevät yhdessä hyvää lasten syöpätautien hoidon, hoitomenetelmien ja tutkimuksen kehittämiseksi Suomessa. Lionstoiminnan 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 2020 käynnistyneen huomattavan yhteistyön tavoitteena on kerätä tärkeään tarkoitukseen vähintään 70 000 €. 


Lionsklubit voivat osallistua keräykseen pienten potilaiden puolesta juuri omalla tavallaan – esimerkiksi järjestämällä varainhankintatapahtuman. Suomen Lions-liitto ja Lastenklinikoiden Kummit kutsuvat kaikki Suomen lionsklubit jäsenineen lämpimästi mukaan hyvään yhteistyöhön!

Yhteistyö saadaan vauhtiin kevään aikana Kevään säveliä -starttikonserteilla kaikkien viiden klinikkakaupungin alueilla. Konserttisuunnitelmista saatte lisätietoa oman alueenne kummikampanjapäälliköltä.

Lionit tekevät paljon varainhankintaa ja tätä kokemusta voitte hyödyntää tässäkin kampanjassa. Osana varainhankintaa voitte esimerkiksi:

·        järjestää omia konsertteja tai lastentapahtumia

·        kerätä varoja perinteisellä lipaskeräyksellä

·        keksiä ja kehitellä jotakin ihan uutta

·        Ilmoita klubisi mukaan tekemään hyvää pienten potilaiden hyväksi!

Mene oman alueesi ilmoittautumislomakkeeseen ja ilmoita klubisi tapahtuma tai tempaus mukaan. Paluupostissa klubisi saa tapahtuman järjestämiseen tarvittavat tiedot.

Lisätietoa saat oman alueesi kummikampanjapäälliköltä.

Lue lisää https://kummit.fi/lions