Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Suomen lionit näkyivät

Julkaistu:

Suomalaiset leijonat näkyivät hienosti Milanon kansainvälisessä vuosikokouksessa. 

Skandinaavisessa illassa nähtiin ja kuultiin hauska musiikkiesitys suomalaisten leijonien toimesta.

Paraatissa skandinaavit saivat johtaa marssia, koska kauden kansainvälinen johtaja on Gudrun Yngvadottir Islannista. Suomea edustettiin niin valkoisissa marssiasuissa kuin myös kansallispuvuissa. Marssijoita paraatissa oli 10 000 ja koko tapahtumassa mukana noin 22 000 leijonaa, joista noin 100 suomalaisia.

Lauantaina Kati Arkkila piti hienon esityksen N-piirin Operaatio Voimaa Palveluun -konseptista ja sen saavuttamista tuloksista. 

Kaiken kaikkiaan vuosikokous käytiin varsin lämpimissä tunnelmissa, raportoivat paikalla olleet.

Teija