Olethan jo ilmoittautunut juhlawebinaariin?

Olettehan jo ilmoittautuneet ensi perjantaina 23.10. klo 13.30 alkavaan juhlawebinaariin 70 vuotta hyviä tekoja tuhansien leijonien ja leojen maassa

 

Webinaari on tarkoitettu niin leijonille kuin myös yhteistyökumppaneille ja ystäville hyvin laajalla skaalalla. Juhlawebinaarissa on esillä hyviä tekoja vuosikymmenten takaa tähän päivään saakka ja juhlassa palkitaan Hyvän Päivän Vuoden Hyväntekijät.

 

Juhlawebinaarissa nostetaan yhdessä malja 70-vuotiaalle lionstoiminnalle ja 60 vuotta täyttävälle Suomen Lions-liitolle.

 

Suomalainen lionstoiminta viettää kuluvana vuonna 70-vuotisjuhlaansa: ensimmäinen suomalainen lionsklubi LC Helsinki/Helsingfors perustettiin 14.8.1950. Myös Lions-liitolla on oma juhlavuotensa, kun se täyttää 60 vuotta YK:n päivänä 24.10.2020.

 

Tervehdyksiä juhlivalle suomalaiselle lionstoiminnalle ja Suomen Lions-liitolle tuovat muun muassa ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen, Sydänliiton pääsihteeri Tuija Brax ja Suomen jääkiekkomaajoukkueen kaikkien aikojen menestyksekkäin päävalmentaja Jukka Jalonen, joka palkittiin viime vuonna myös vuoden Valtakunnallisena Hyväntekijänä.

 

Aiemmista tiedoista poiketen juhlawebinaari järjestetään GoToWebinarin sijasta Teams Livessä osoitteessa 



Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki

Yhteystiedot