Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

LION 3/2020: Liiton talous ylijäämäinen viidettä kautta peräkkäin

Julkaistu:

Lions-liiton tilinpäätös kaudella 2018–2019 on ylijäämäinen yhteensä 34 406 euroa. Tulos muodostuu hallinnon ylijäämästä 7 801 euroa ja hallinnon aktiviteettien ylijäämästä 26 605 euroa. Tarkan euron politiikkaa jatkettiin ja sitä noudatetaan edelleen.

 

Vuosikokouksen hyväksymä hallinnon ja hallinnon aktiviteettien budjetti oli ylijäämäinen 2 980 euroa. Kauden aikana Oulun vuosikokouksen hyväksymää budjettia tarkennettiin vuosikokouksen päätöksellä ensimmäisen kerran lokakuussa ja toisen kerran tarkennus tehtiin tulosennusteen muodossa keväällä 2019.

Suurimmat muutokset ennusteeseen verrattuna aiheutuvat henkilöstökuluista, joiden erotus ennusteeseen oli +16 000 euroa johtuen kauden aikaisesta yhden työntekijän irtisanoutumisesta ja kahden työntekijän irtisanomisesta, jolloin lomapalkkavarauksia jouduttiin purkamaan. Toinen muutos aiheutui ennustetta alhaisemmista myyntituotoista. Muiden laskentapaikkojen tulos oli lähellä ennustetta.

"Tarkan euron politiikkaa jatkettiin ja noudatetaan edelleen."

Jäsenmaksutuotot olivat kaudella 37 833 euroa edelliskautta alhaisemmat. Jäsenmaksutuotot ovat laskeneet viimeisen neljän vuoden aikana yhteensä 87 000 euroa.

Uudella taloushallinto-ohjelmalla

Ennen sisäisiä avustuksia joulukorttien tulos oli 24 901 euroa ja arpojen 64 884 euroa, jotka olivat yhteensä 89 785 euroa. Tästä summasta jaettiin sisäisinä avustuksina 58 962 euroa nuorisovaihdolle, leotoiminnalle, Orkester Norden -työryhmän työlle ja Suomen osuuteen NSR-hankkeesta.

Kuvernöörineuvoston päätöksillä 2017 – 2018 ja 2018 – 2019 myönnettyjä Punainen Sulka -avustuksia käytettiin kaudella 198 291 euroa.

Liiton taseen loppusumma on 1 599 129 euroa. Siitä hallinnon osuus sisältäen hallinnon aktiviteetit oli 1 009 986 euroa ja omakatteisten rahastojen osuus 589 142 euroa.

Oma pääoma yhteensä oli 1 148 475 euroa, josta hallinnon osuus oli 585 991 euroa ja omakatteisten rahastojen osuus 562 484 euroa.

Hallinnon omasta pääomasta vuosikokouksen päätöksillä liiton nuorisotyöhön ja liiton osuuteen NSR-hankkeesta sidottua osuutta oli kauden lopussa 177 933 euroa.

Tilinpäätös on ensimmäinen, joka on laadittu uudella taloushallinto-ohjelmalla. Se on mahdollistanut muun muassa maksuperusteisesta ostolaskujen käsittelystä siirtymisen suoriteperusteiseen käsittelyyn.


toiminnanjohtaja Maarit Kuikka

Lue tästä ja monesta muusta mielenkiintoisesta aiheesta tuoreesta LION 3/2020 -lehdestä www.lions.fi/lionlehti