Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Klubeille tukea taloudellisiin haasteisiin

Julkaistu:
Kulunut vuosi on ollut erilainen kuin mikään aikaisempi vuosi, sillä koronavirus COVID-19 on vaikuttanut maailmaamme monin tavoin. 

Tukeaksemme lioneita näinä haastavina aikoina hallitus hyväksyi toukokuussa päätöksen, jonka mukaan klubeja ei eroteta taloudellisista syistä tai lakkauteta myöhästyneiden jäsenmaksujen takia.

Tämä päätös on voimassa 31. joulukuuta 2020 saakka.

Tällä hetkellä on ennätysmäärä klubeja, jotka eivät ole vielä maksaneet jäsenmaksujaan. Haluamme varmistaa, että olette tietoisia tärkeistä päivämääristä ja toimintatavoista, jotka vaikuttavat klubeihimme. Näin voimme tehdä yhdessä töitä tukeaksemme niitä näinä vaikeina aikoina:

• 25. lokakuuta 2020 – Piirin tiimille ilmoitetaan niistä klubeista, jotka eivät ole maksaneet laskujaan, jotka ovat taloudellisen erottamisen parametrien mukaisia. 

• Loka-, marras- ja joulukuun tiliotteet sisältävät varoituksen taloudellisesta erottamisesta, jotta klubit ovat tietoisia niiden erääntyneistä maksuista.

• 1. tammikuuta 2021 - Klubit erotetaan väliaikaisesti, jos yli 120 päivää myöhässä olevat maksut ylittävät 20 US dollaria/jäsen tai yli 1 000 dollaria. Klubit, jotka on vapautettu väliaikaisesta erottamisesta, tulevat saamaan laskun tammi-kesäkuun 2021 jäsenmaksuista.
 
• 1. maaliskuuta 2021 - Aiemmin väliaikaisesti erotetut klubit lakkautetaan automaattisesti, jos niiden saldoa ei ole maksettu kokonaisuudessaan. 

• Maalis-kesäkuu 2021 - Lakkautetut klubit voidaan aktivoida uudelleen, kun laskut on maksettu ja piirikuvernööri on hyväksynyt uudelleenaktivoinnin. 

• 8. toukokuuta 2021 - Laskutusjakson aikana tarkistetaan klubit uudelleen 120 päivän maksamattomien saldojen osalta, ja lakkauttaminen tapahtuu 29. kesäkuuta, jos maksua ei ole vielä saatu.

• DG RECAPS -yhteenvedot lähetetään säännöllisesti joka kuukausi. Piirin tiimin tulisi tarkistaa tämä raportti ja ottaa yhteyttä klubeihin ja kannustaa niitä hoitamaan maksut ennen tämän kalenterivuoden loppua.
 
Lähetämme väliaikaisesti erotettujen klubien luettelon piirin tiimille ja Maailmanlaajuiselle toimintaryhmälle joka kuukausi piirien tukemiseksi. 

Kerro meille, jos sinulla on kysyttävää prosessista tai aikataulusta. Johtamisellasi ja tuellasi voimme auttaa varmistamaan, että klubimme pysyvät hyvässä asemassa ja jatkavat tärkeää työtään aikana, jolloin lioneita tarvitaan enemmän kuin koskaan. 

Lions Clubs International, kansainvälinen järjestö