Kiinnostaako säätiötyöskentely?

ARNE RITARI-SÄÄTIÖ SR. ETSII EROVUOROISTEN TILALLE KAHTA UUTTA HALLITUKSEN JÄSENTÄ


Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus, johon kuuluu vuosittain vaihtuva Suomen Lions-liitto ry:n edellisen toimintakauden puheenjohtaja sekä kuusi jäsentä siten, että näistä kuudesta jäsenestä on kausittain erovuorossa kaksi jäsentä.

 

Erovuoroon tullutta jäsentä ei voida valita uudelleen.

 

Hallituksen valitsee perustajayhdistyksen (Suomen Lions-liitto ry:n) hallitus viimeistään kesäkuussa pidettävässä kokouksessaan.

 

Valittavien uusien jäsenten toimintakausi kestää 3 vuotta ja alkaa 1.7.2018.

 

Arvostamme aikaisempaa piiritasoista Lions-toimintaa sekä kiinnostusta säätiön toimintaa kohtaan.

Valintaa tehdessä pyritään noudattamaan eri piirien tasapuolista hallituspaikkajakoa, jossa huomioidaan piirien aikaisemmat hallituspaikkaedustukset.

 

Hallituksen jäsenille ei makseta palkkiota mutta korvataan kohtuulliset matkakustannukset kokouksiin.

Lisätietoja tehtävistä antaa säätiön asiamies Timo Haasto. Puh. 0500-606321


Odotamme hakemustasi huhtikuun 15. päivään 2018 mennessä osoitteella Suomen Lions-liitto ry/Hallitus, Kirkonkyläntie 10, 00700 HELSINKI.  Kuoreen merkintä ”AR-säätiön hallituspaikka”.


ARNE RITARI-SÄÄTIÖ SR.



Suomen Lions-liitto ry
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki
010 501 4500

Yhteystiedot